ESSEE-KILPAILUN VOITTAJA: Vilvoittelupaikan tapahtuma



Töölön Pyörän syntymäpäiväjuhliin on perinteisesti kuulunut ohjelmanumerona kiperä tietovisa. Koronan takia jouduimme kuitenkin järjestämään viime vuoden syntymäpäivät verkossa. Tietovisaan vastattiin myös sähköpostilla, mutta saimme päätimme järjestää samassa yhteydessä Töölön Pyörän ensimmäisen essee-kilpailun.



Pyysimme visailijoita siirtämään satulan kuvassa oikealle french fit -korkeudelle.


Saimme osallistujilta monta hyvää esseetä ja julkaisemme alla koko kilpailun voittaneen ja parhaiten arvostellun esseen kirjoittaneen Matiaksen hengentuotteen. Toivottavasti pääsemme juhlimaan ja visailemaan tänä syksynä kasvotusten kaupallamme. Essee-kilpailu tekee kuitenkin paluun verkossa. Siitä lisää syksymmällä. Paul Fournel on ranskalainen runoilija ja innokas pyöräilijä. Esseekokoelmassaan “Need for the Bike” (2003, eng. käännös Allan Stoekl) Fournel kirjoittaa “vilvoittelupaikasta”, joka piristää häntä jo pelkästään sillä, että hän ajaa sen läpi:


"What I see of the world embellishes what I feel of it and me. On the little tiny road leading from Thézenac to Cacharrat, there's a brief stretch of hundred meters that's protected by trees, a stretch that no doubt hides a spring, and that preserves, even on the hottest days, a breath of cool air. Thanks to this 'cool spot', which I pass through in a few seconds and where I don't think I've ever actually stopped, I can ride for two or three hours for the sole pleasure of rediscovering it and feeling on my skin, for an instant, that old sensation, as old as my childhood, just like the day I first experienced it with a smile of wellbeing and relief." (Fournel 2003, 90.)


Mitkä ovat sinun suosikkivilvoittelupaikkasi pyöräajeluilla? Mikä tekee niistä sinulle erityisiä ja miltä sinusta tuntuu kun olet niissä?


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


Vilvoittelupaikan tapahtuma Tie kääntyy oikealle, pienempi tie sukeltaa pois tien numero 170 humusta metsien suojaan. Vauhti pysyy yllä, pyörä kulkee vaivattomasti kuin itsestään. Positiivisuus valtaa mielen helpotuksen tunne päällimmäisenä. Taloja siellä täällä harvakseltaan pienten metsiköiden välissä. Syke laskee, hikoilu lakkaa. Yhtä humahtaen kuin vilvoittelupaikka tapahtui, tapahtuu myös sieltä poistuminen. Vilvoitteleva, kevyt hetki on ohi. Tapahtuma on aina oma yllätyksensä.


Vilvoittelupaikka on paikka, jossa mieli ja ruumis lepäävät hetken ajon lomassa. Vilvoittelupaikka on henkilökohtainen kevyt paikka olla. Tila, jossa polkeminen on kevyttä, pyörä kulkee kuin itsestään. Keveys välittyy rentoutumisena ja vapautuneisuutena. Se on hetken kestävä liitotila. Vilvoittelupaikassa on kyse ennen kaikkea tunteiden vilvoittelusta. Juuri tunnetaso luo myös aistillisen vilvoittelunkokemuksen.


Tunteet ovat merkittäviä vilvoittelupaikkojen olemuksessa. Todellisen vilvoittelupaikan luo tunteiden ja aistien monimuotoinen positiivinen tunnesekoitus. Tunteiden viidakkoa suojaa positiivisuus, muuten tunteiden skaala on laaja.


Vilvoittelupaikkaan liittyy usein helpotuksentunne. Helpotus siitä, että edellinen hektinen tila on hetkeksi poissa; helpotus siitä tiedosta, että on jo suunnilleen puolimatkassa. Sekä helpotus että keveys ruokkivat mielen positiivisuutta.


Suojantunne on vilvoittelupaikoissa ratkaiseva, epäturvallisen oloinen paikka on harvoin, jos koskaan, vilvoittelupaikka. Vilvoittelupaikan tarjoama suoja on väliaikainen ja useimmiten hyvin mielikuvituksellinen. Pystyn kokemaan vilvoittelupaikan myös tilassa, joka on suojaton – tuulinen paikka voi tuntua vilvoittelupaikalta, vaikkei tuulensuojaa löytyisikään.


Tuttuudentunne vilvoittelupaikoissa on tärkeä. Tärkeimmät ja vilvoittavimmat paikkani ovat kuitenkin sellaisia, joiden ohi olen kulkenut useasti ja säännöllisesti. Tuttuus näissä paikoissa luo suojantunnetta, vaikkei koskaan olisi edes pysähtynyt kyseisessä paikassa. Kymmenien läpiajojen ja fiilistelyiden tuloksena tuttuudentunne kyseistä vilvoittelupaikkaa kohtaan kasvaa.


Toki vilvoittelupaikka voi tulla kohdalle milloin tahansa ja se voi tapahtua, vaikka ajo olisi ainutkertainen, sillä ennestään vieras paikka voi luoda tuttuudentunteen. Tunne siitä, että olenkohan joskus ollut täällä tai että tämä on kuin se jokin toinen paikka, ovat myös tuttuudentunteen vienoja sivuilmentymiä.


Tilana vilvoittelupaikkaa määrittää suuresti muutos. Vilvoittelupaikkoja voivat olla laaksomaiset kuopat, joissa ilma on viileämpää ja tunnelma seesteinen, tai sillat, joissa tien luonne muuttuu, kova maa katoaa ja liito on konkreettisesti hetkellistä. Pyöräilyn ulkopuolisessa maailmassa elämässä vilvoittelupaikan verrokki voi olla se hetki, kun illalla ennen nukahtamista kääntää pään alle tyynyn viileän puolen. Siinä on samoina elementteinä vilvoittelupaikan kanssa hetki, jona muutos ja viileys suoranaisesti valtaavat pään. Tyynyn kääntö toimii ajatusten lepuuttajana ja tuo jokseenkin positiivista tunnetta. Näin on myös vilvoittelupaikassa, jossa ajatukset lepäävät ja jonka kulmakivi on positiivisuus.


Mieluisin vilvoittelupaikkani on pieni poikkeama tieltä 170 Leikarin ja Neuvottoman välillä. Paikkaan siirrytään ison tien sivusta pyörätieltä. Tie on kapeahko ja huonokuntoinen; paikka on rauhallinen ja hiljainen; sivutie ei ole pitkä, mutta paikka on maaginen. Täällä vilvoittelupaikka tapahtuu odottamatta ja sen kokeminen on toistuva yllätys. Paikka on vilvoittelupaikka vain, kun ajaa Leikarilta Neuvottoman suuntaan.


Toinen mieluinen vilvoittelupaikkani on Tivolitien ylittävä silta, radan varressa kulkevalla pyörätiellä. Paikkaan noustaan Alppipuiston kuopasta ylämäkeä. Kun ylämäki loppuu, mielen ja kehon valtaa rauhallisuus ja keveys. Sillalta näkee vasemmalla huvipuiston, joka viestii positiivisuutta. Kun katsoo oikealle, näkee suuren tien vilskeen, jonka voi tuntea etäältäkin. Sillan alla kulkeva Tivolitie on rauhallinen, lähes aina autoton. Edessäpäin pyörätie siintää vielä hetken, kunnes kaupungin vilinä kunnolla alkaa. Kyseinen vilvoittelupaikka on ohimenevä, sekunneissa koettu, mutta voimakkaasti viilentävä. Paikka toimii vilvoittelupaikkana vain etelänsuuntaan ajettaessa.


Vilvoittelupaikkojani yhdistävä erityinen piirre on suunta. Kumpikaan paikka ei ole vilvoittelupaikka kaikkiin suuntiin ajettaessa; näissä vilvoittelupaikka tapahtuu vain menosuuntaan. Päteekö tämä aina? Voiko tila toimia vilvoittelupaikkana useampaan kuin yhteen suuntaan? Huomaan, että menomatkalla vilvoittelupaikka ilmaantuu useammin kuin tulomatkalla. Ilmaantumisen yleisyys menomatkalla juontaa juurensa perillepääsyn ajatuksesta. Tulomatkalla perillepääsy ei näyttele niin suurta osaa, kun on jo käynyt siellä, minne oli menossa. Sääntööni löytyy kuitenkin poikkeus: Tulomatkan vilvoittelupaikkani tapahtuu Pansiontien viereisellä pyörätiellä Raisionjoen ylittävällä sillalla.


Suosikkivilvoittelupaikkani ovat kuin eri maailmoista: yksi tapahtuu maalla, toinen kaupungissa, kolmas teollisuusalueella. Yksi on äärimmäisen lyhyt, toiset pidempiä. Yksi kätkeytyy metsänsiimekseen, toinen altistaa tuulenriepoteltavaksi, kolmannen alla virtaa vesi. Kaikkia yhdistää kuitenkin tuttuus, keveys ja hetken muutos rauhalliseen mielen ja ruumiin vilvoitteluun, aivan kuten kirjoittamassani runossa: Paikassa tässä Mieli lepää vapaana Renkaat pyörivät -Matias

31 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki