Pyöräni, jota kutsun nimellä Shilwa (Silver japanilaisittain lausuttuna) on rakennettu nimettömän, japanilaisista Ishiwata-putkista tehdyn, rungon ympärille. Runko on todennäköisesti myös juotettu kasaan Japanissa. Samanlaisia runkoja on pyörinyt suomalaisilla pyöräkeskustelupalstoilla useampikin, niitä ilmestyi kasa jostakin muistaakseni vuoden 2010 paikkeilla. Runko on varmaankin 80-luvulta, mutta se oli tehtaan pahveissa vielä keväällä 2020 jolloin ostin sen itselleni talteen lähinnä, koska halvalla sain.
Saman vuoden syksyllä aloin kuitenkin rakentaa siitä itselleni pyörää tuuraamaan vanhaa ranskalaista Jo Routens -constructeur pyörääni jonka tajusin olevan liian hieno ja erikoinen syksyn mudissa ja talven suolamössöissä uhrattavaksi. Tässä tarkoituksessa Shilwa onkin palvellut hienosti. Sillä on ajettu nyt puolisen vuotta lähes kaikki työmatkat, päiväretket ja lenkkejä itä-Helsingin teillä, mäillä ja metsissä. Myös lumi- ja jääkeleillä se on kulkenut erinomaisesti.
Vaikka runkoputkitarra on koko ajan ollut kiinni rungossa, heräsin vastikään siihen mitä siinä oikeastaan lukee. ”Guaranteed Built with High Tension Tubes, Butted, Ishiwata”. Olen siis kuukausia ajanut oikein tyytyväisenä alhaisimmista alhaisimmilla halveksutuilla ”Hi-Ten” runkoputkilla! Ja maksanut oikein 80 euroa niistä! Suurimmalle osalle pyöräharrastajiahan Hi-Ten -tarra rungossa tarkoittaa suunnilleen samaa kuin kasvisruokavalio kissalle.
Tämä pyörä on saanut minut kuitenkin miettimään, että mikä tässä halvassa teräksessä on niin kamalaa? Materiaalin ainut oikea heikkous onkin sen hieman suurempi suhteellinen paino. Tehdäkseen toimivan ja kestävän rungon Hi-Ten -teräksestä pitää putkiin laittaa hieman enemmän materiaalia. Ja tätä painonlisäystä en ole itse juuri huomannut, vaikka yleisesti ottaen olenkin jonkinasteinen keventelijä ja ennen uskoin etenkin kevyen rungon ylivoimaisuuteen.
Kevyitä putkia tärkeämpää ajotuntuman kannalta ovatkin ehkä niin sanotut standardi-ulkohalkaisijan runkoputket: tarkoittaen 28,6mm ala- ja pystyputkea ja 25,4mm yläputkea. Nämä noin vuosisadan käytössä olleet mitat ovat osoittautuneet toimiviksi suurelle osalle pyöräilijöistä, ja ne tuntuisivat sopivan myös minulle. Ainakin itseni kannalta on valitettavaa, että jäykkyyden tultua muotiin 2000-luvulla näitä pienemmän ulkohalkaisijan putkia ei juuri enää käytetä, ja aiemmin maastopyöriin tarkoitetuista ylikoon putkista on tullut standardeja. Putkien halkaisijoiden tavoin kohtuullisen vauhdikkaaseen ajoon soveltuva geometria on varmasti tärkeässä osassa.
Tämä pyörä ei ole eloisin, nopein tai liitävin pyörä, jolla olen ajanut, mutta oikein hyvän, reippaan ja mukavan tuntuinen kylläkin. Pyörä ei tunnu ollenkaan vastustavan haluani sprintata suorilla tieosuuksilla tai Vuosaarenhuipun soratieylämäen kiipeämistä.
Näistä huomiosta tulee mieleeni Sheldon Brownin sivuilta lukemani anekdootti John Allenilta. Hänen mielestään hyvällä geometrialla tehdystä halvastakin rungosta tulee hyvillä osilla hyvä pyörä. Hänen lempiretkipyöränsä on Peugeot UO-8 runkoon kasattu, Suomessakin hyvin tuttu halvimman tason 70-luvun bulkkiteräksestä tehty, mutta alkuperäisistä päivitetyillä komponenteilla rakennettu pyörä. Nämä ovat siis niitä usein vihreäksi maalattuja halpoja pösöjä, joita löytyy varmaan tuhansittain täältä kotimaastakin! (https://www.sheldonbrown.com/velos.html)
Tämä pyörä onkin ollut käyttööni lähes täydellinen. Moitteina ei-aivan-kevyimmän rungon lisäksi mainittakoon hieman kolhot vaihteet sekä ei-niin-päätähuimaava jarruteho. Takavaihtaja on kulunut ja vääntynyt, otin sen TöPyn varaosiksi tarkoitettujen rikkinäisten vaihtajien laatikosta. Campagnolon tangonpäätyvivut ovat varmaankin yli 40 vuotta vanhat ja jo hieman jähmeät.
Vanhanaikaiset yhden nivelen jarrut ja muoviset vanhat Mafac-jarrukahvat eivät myöskään ole suunniteltu nykyajan vaatimuksia varten. Niillä uskaltaa silti juuri ja juuri laskea alas Vuosaarenhuipun kuoppaista soratiealamäkeä. Hyvää niissä on keskipitkä ulottuma ja onnistunut muotoilu jotka mahdollistavat 32mm renkaiden ja lokasuojien käytön. Monet nykyaikaiset jarrut eivät ylettyisi tällaisen rengas/lokasuoja-yhdistelmän ympäri.
Tämän pyörän myötä olenkin oppinut olemaan halveksumatta vähäisempinä pidettyjä ratkaisuja. Usein nekin toimivat ellei loistavasti niin aivan tarpeeksi hyvin! Tämä onkin tullut koko pyörän teemaksi, mikään ei ole loistavaa, mutta kokonaisuus toimii tarpeeksi hienosti ja pyörällä on miellyttävä ajaa. Lisäksi se on mielestäni hyvin kaunis ja yksinkertaisuudessaan elegantti.
- Aki Viren
Kuvien oton jälkeen hopeiset Bluemels -lokasuojat on vaihdettu valkoisiin vintagelokareihin. Etuvalon kiinnitys katkesi jossain välissä ja lamppu on nyt kiinnitettynä ohjaustankoon.
Osalista:
Rungon koko 58x57 (pysty x vaaka k-k)
Rengaskoko 32-622, renkaina Gravelking SK
Vaihteet 2x8, edessä 48/35 rattaat, takana 13-30 pakka
Campagnolo -tangonpäävivut
Suntour -etuvaihtaja
Shimano Altus AT-20 -takavaihtaja
Delrin-muoviset Mafac -jarrukahvat
Diacompe -jarrut
Specialites TA Cyclotouriste -kammet
MKS Allways -polkimet
Ohjaustanko Gran Bois
Gripit Schwalbe & Oury
Satula Selle Italia "Anatomica"
Shutter Precision dynamonapa, Herrmans Black Pro -etulamppu
Satulalaukkuna Carradice Nelson, erikoisversiona paloletkusta kierrätetyillä remmeillä
