Surly Long Haul Trucker - jo 13 vuotta tien päällä



Pyörävalintani historialliset ja aatteelliset juuret


Elettiin suunnilleen vuosia 2005 - 2008, fixibuumi kävi kuumana ja minä unelmoin uudesta polkupyörästä. Olin tehnyt vanhasta ysärimaasturistani “citysinkulan”, mutta jotain yhä puuttui. Pyöräily ei vielä elämässäni ilmentänyt sitä romanttista virettään, minkä siemenen aavistelin siihen uinuvana kätkeytyvän. Olimme keskustelleet siihen aikaan polkupyöristä innostuneen veljeni kanssa pyöristä ja pyöräilystä jo jonkin aikaa. Kuumasta fiksibuumista huolimatta änkyrätyyppinen, käytännöllisyyttä ja perinteitä korostava pyöräfilosofia alkoi saada meistä otetta.


Uudet tuulet alkoivat toden teolla puhaltaa kun veljeni esitteli minulle, ehkä noin vuonna 2007, Rivendell Bicycle Worksin nettisivut ja kysyi, olinko tällaista ennen nähnyt. Olin tutustunut Sheldon Brownin teknologisia innovaatioita perspektiiviin asettaviin artikkeleihin ja lukenut Ken Kiferin Thoreau-henkisiä esseitä pyöräilystä ja pyörämatkailusta, mutta mitään Rivendellin kaltaista en ollut koskaan ennen nähnyt.


Kesään 2008 mennessä olin vakuuttanut itseni siitä, että touring-pyörä olisi paras, kaunein ja järkevin pyörä minkä ihminen voisi omistaa. Touring-tyyppinen pyörä toteutti mielestäni sitä ihannetta, minkä olin polkupyörälle välineenä antanut. Se olisi käytännöllinen, kaunis ja nöyrä, ja sen selässä olisi ihanteelliset oltavat seurata, kuinka sivilisaatiomme väistämättä suistuu kohti tuhoaan. Grant Petersen oli opettanut minulle, että kunhan minulla olisi vähintään 60 senttinen teräsrunko, leveät renkaat ja kitkavaihteet, ei minulla olisi hätää.


Rivendelliin minulla ei ollut varaa, enkä ollut koskaan ollut innokas käytettyjen palstojen selaaja mutta Foxcomp toi maahan Surlyja, jotka vaikuttivat työkalumaisuuttaan oikein sopivilta minulle. Aikani Cross Checkin ja LHT:n välillä arvottuani päädyin lopulta ostamaan uuden, kiiltävän, vuoden 2008 “utility blue” värisen Long Haul Trucker -rungon. Muistan kuinka kävelin runko olalla Hakamäentietä kotiin ja pohdin, millainen aarre minulla käsissäni olikaan. Siihen aikaan hyvästä teräksestä valmistettu, isokokoinen, cantitapillinen ja leveät renkaat syövä touring-runko tuntui todelliselta harvinaisuudelta!


Rungosta rakentuu pyörä

En tuolloin vielä ymmärtänyt kovin hyvin sitä, miten hyvä ja kaunis buildi saadaan aikaan. Tiesin, että halusin Nitton “Noodle”-droppitangon, Brooksin nahkasatulan ja niin paljon logottomia hopeisia osia kuin vain mahdollista. Kaikki tämä nahka, hopea ja teräs oli myös linjassa noihin aikoihin voimistuneen, autenttisuuden ja perinteisyyden estetisoineen aitoilutrendin kanssa, mikä sopi minulle oikein hyvin ja mikä on jäänyt ikäpolveni vanhoille millenniaaleille päälle varmasti ikuisiksi ajoiksi.


Pyöräpaja ei tuolloin ollut sellainen instituutio kuin se nyt on, enkä omistanut tarvittavia työkaluja saati taitoja, joten pyörän runkotyöt ja kiekon kasaukset ynnä muut hoiti vanha kunnon Lippajärven Pyörätohtori. Mainitsemieni Noodlen ja Brooksin lisäksi ensibuildissa oli muistaakseni Shimanon XT -napoihin DT Swissin ohennetuilla pinnoilla ja Mavicin 719 ja 319 -vanteilla kasatut kiekot, joiden ympärillä pyörivät Schwalben Marathon -ulkorenkaat. Shimano XT -takanapa on pyörässä kiinni edelleen.


Kammet olivat rumat mustat Shimanot, polkimet mallia “rotanloukku”, tolppa geneerinen, stemmi geneerinen erittäin sojottava (pyrin erikoiskorkeaan droppitanko-ohjaamoon á la Rivendell, mikä pian kuitenkin vaihtui tavanomaisempaan brittiläiseen saddle and bars level -tyyppiseen), jarrut jotkut vanhat XT- cantileverit ja jarrukahvat mahtavat Shimanot (RSX tai joku vastaava? Niitä saa edelleen Töölön Pyörästä), jotka olivat Tohtorin kätköistä ja molemmat vasemmanpuoliset.


Vaihdevivut olivat Dura Ace -tangonpäätyvaihtajat, etuvaihtaja halvin Tourney ja takavaihtaja vuosituhannen taitteen LX. Takavaihtaja on itse asiassa jonkin Matinkyläläisen pyöräliikkeen peruja sieltä vuosituhannen taitteesta. LX vaihdettiin minulle silloiseen maastopyörääni hajonneen 1. sukupolven Sachs ESP:n tilalle saatesanoin “8-vaihteista ei enää valmisteta, pitää laittaa 9-vaihteinen järjestelmä”. Kaikki nämä alkuperäiset vaihdeosat ovat pyörässä kiinni edelleen.


Sivumennen sanoen, on muuten aika älytön ja pyöräkulttuurin kehittymättömyyttä kuvaava juttu se, kuinka pitkään pyöriä pystyttiin myymään vaihteiden, oikeastaan melkein pelkän takavaihtajan perusteella! Mielestäni 90-luvun jälkeisistä osista puhuttaessa vaihdeosien laatueroja ei käytännössä juuri huomaa, ainakaan jos ei harrasta kilvanajoa. Varsinaisesti tärkeät tekijät polkupyörässä ovat jossain aivan muualla.

Eräs hauska juttu oli lokarien hankinta vähän myöhemmin. Pari vuotta aiemmin olin yrittänyt hankkia lokareita 26” katumaasturiini, laihoin tuloksin. Vielä 2000-luvun puolivälissä lokarit eivät kuuluneet tosipyöräilijän elämäntapaan, eikä oikein mistään pyöräkaupasta saanut mitään kunnon lokareita, ainakaan 26” koossa. Katumaasturi sai lokarit jostain roskiksesta, mutta kokemus niiden hommaamisesta sai minut ja samoihin aikoihin uuden Thorn Club Tour -kompliitin ostaneen veljeni katsomaan ulkomaan kauppoihin kotimaisten sijaan.


Veljeni oli lukenut jostain, että ranskalaiset Gilles Berthoud -lokarit olisivat maailman parhaat (väite osoittautui sittemmin todeksi), mutta niiden saaminen Helsinkiin oli ongelma. Kumpikaan, ei Gilles eikä Berthoud, puhunut englantia, eikä varsinaista nettikauppaa ollut. Sähköpostikirjeenvaihto lokarien tiimoilta tapahtui yhden yliopiston ranskankurssin perusteella ja rahat lähetettiin jonkin erikoisen ranskalaisen järjestelmän kautta, mutta lopulta ihastuttavat, kiiltävät Gilles Berthoud lokasuojat saapuivat hypisteltäväksemme. Niiden asentaminen kesti minulta varmaan kuukauden, mutta ne ovat pyörässä kiinni edelleen!





Ajokokemuksia & hiomista


Minkälainen pyörä Surly sitten on ajaa ja mitä olen siitä mieltä nykyisin? Surly on ennen kaikkea laiska ja vakaa pyörä, millä on omanlaisensa harmaansävyinen, parantava ja maadoittava henkinen vaikutus ajajaan. Surly ajaa paremmin kun siinä on vähintään muutama kilo lastia päällä. Se on mukava ja neutraali ohjastaa, yhtä hyvä kippuratangolla kuin suorallakin. Se on täydellinen matkapyörä, jossain mielessä.


Geometrisesti ajatellen voidaan todeta, että rungon kulmat ovat tavalliseen matkapyörämäiseen tapaan melko loivat, perä pitkä ja keskiö matalahko. Pitkässä perässä löysät alaputket ehkä aiheuttavat epäsporttisuutta rungon joustoprofiiliin. Surly ei aina jaksa kiihtyä ja se hyytyy helposti ylämäessä. Vaakaputki on tuplaylikokoinen, mikä parantaa kuormattuna ajoa mutta lienee toisaalta osaltaan sabotoimassa mahdollisuuksia plaanaamiseen. Runkoni on kuitenkin vanhempaa sarjaa, missä tuplaylikokoinen vaakaputki ilmeisesti oli vielä .8-.5-.8 paksuista nykyisen .9-.6-.9 sijaan, eli voi olla että nykyiset ovat jäykempiä. Luulen että tämä vanha on minulle sopivampi.

Surly on 13 elinvuotensa aikana kokenut lähinnä eräänlaista jatkuvaa ajan ja ajamisen hiomaa kehitysprosessia, ei niinkään erilaisia buildeja. Pyörän olemus on muuttunut myös sen mukaan kun oma ymmärrykseni hyvän ja kauniin polkupyörän olemuksesta on muuttunut. Aluksi olin vakuuttunut “tankkerifilosofiasta”, missä painolla ei ole väliä, kaiken pitää kestää ikuisesti ja tavaraa kannetaan aina paljon. Tämä ajattelu edusti ehkä eräänlaista vastakulttuuria kilvanajon ja fixien hallitsemassa pyörämaailmassa ja vaikutteet tähän imin pääasiassa Amerikasta. Tähän kuului ainakin perinteinen neljän laukun kantojärjestelmä, pysty ajoasento, pomminkestävät kiekot ja renkaat ja triplakammet.


Jan Heinen ajatteluun tutustumisen myötä ymmärsin kasata pyörääni myös napadynamollisen etukiekon. Se oli selvä parannus aiempaan “appropriate technology” -henkiseen B&M pullodynamoon, jonka käyttöä vihasin. Dynamokiekko valmistui samana juhlapäivänä kun Pyöräpaja muutti Vallilasta Kalasatamaan ja oli myös ensimmäinen itse kasaamani kiekko.


Viimeistään “randonneur”-tyyppisten polkupyörien esiinmarssin myötä erkaannuin aiemmin mainitsemastani tankkerifilosofiasta ja aloin haaveilla suorituskykyisemmästä Surlysta. Shimanon mustat kammet saivat lähteä kun löysin hyvään hintaan kevyen Ritchey Logic -triplasetin. Tarakat vaihtuivat kevyempiin ja sellakoitu puuvilla uuteen futuristisempaan mustaan kuosiin. Kun Marathonit oli viimein ajettu loppuun, olin jo sisäistänyt lupauksen hienojen renkaiden sisuksiin kätkeytyvästä innoittavasta lumovoimasta. Renkaat vaihtuivat Panaracer Paseloihin ja ovat siinä mallissa pysyneet siitä asti.


Pohdintoja nykytilasta ja suunnitelmia tulevaisuuteen


Käyn nykyisin harvoin kunnon toureilla saati pitkillä randonnée-ajeluilla. Surly onkin käytössä lähinnä jokapäiväisenä jokapaikan höylänä. Jokunen vuosi sitten tein siihen sen elämän suurimman yksittäisen muutoksen vaihtamalla droppitangon “suoraan” tankoon. Tajusin, että haluan pitää rullaavat renkaat, mutta luopua sporttisesta ajoasennosta. Kokeilin vuoden ajan Nitton Albatrossia, joka ei oikein toiminut. Sitten löysin Velo Orangen erikoisen Crazy Bar -tangon, joka on ollut pyörän henkeen lähes täydellinen.




Tanko on siis 666mm leveä taakse taivutettu suora tanko, johon on n. 400mm kohdalle hitsattu ikään kuin kiinteät lisäkahvat, jotka törröttävät eteenpäin. Näiden päähän kuin tuntosarviksi olen vielä kiinnittänyt tangonpäävivut. Tangossa on otteina hyvä suora sweeppitanko ja ikään kuin droppitangon yläotetta imitoiva “crazy-osuus”. Tanko toimii hyvin ison Pelagon etutarakan ja sen päällä kulkevan Surlyn porteur-laukun kanssa. Olen myös palannut puuvillaan ja sellakkaan, tangossa on puuvillalla ja sellakalla päällystetyt ergotupit.

Ajoittain olen ajatellut, että pyörän perinteinen standardigeometria on ongelma ison etutarakan ja ajoittain ison etupainon kanssa. Tällaisessa pyörässä ohjaus pyrkii ikään kuin “haukkaamaan” sisäkaarteeseen päin, mikä aiheuttaa erityisesti hitaassa vauhdissa joskus ongelmia. Olen pohtinut vaihtavani pyörään 60mm taivutuksella varustetun etuhaarukan, jonka avulla ohjauksen jättö pienenisi merkittävästi. Uudessa haarukassa olisi myös levyjarru, joka hillitsisi vanteiden ympärivuotisessa ajossa ilmenevää ikävää taipumusta kulua puhki.





Esteettinen mieltymykseni, mikä voitaisiin ehkä kiteyttää käsitteeseen “worn-in” on kuitenkin tähän mennessä estänyt nämä aikeet. Jos voin vaihtamisen sijaan olla vaihtamatta jotakin tähän pyörään, valitsen lähtökohtaisesti jälkimmäisen. Ehkä tämän mieltymykseni seurauksena on ollut mahdollista, että pyörä on pysynyt jo lähes 13 vuotta pääasiallisena kulkineenani, sydämeltään lopulta lähes muuttumattomana.


Timo Vuori Osalista:


Runko: Surly Long Haul Trucker 62cm vm. 2008

Kammet: Ritchey Logic tripla 170mm, 46-38-26 <3

Kiekot: XT 36h + Shimano 3N80 32h dynamo, vanteet Mavic A319 (seuraavaksi jotkut paremmat..) Pinnat DT Competition.

Renkaat: Panaracer Pasela 38mm

Jarrut: Tektro V-jarrut ja V-jarru-kahvat

Vaihteet: Dura-Ace-tangonpäävivut, kitkalla (indexi rikki!), takana vanha musta LX, edessä ajaton Tourney. Shimanon perus 8-pakka ja KMC:n perus 8-ketju

Satula: Brooks B17 musta

Tolppa: Nitto S65 “Crystal Fellow”

Tanko: Velo Orange Crazy Bar

Ohjainkannatin: Pelago

Polkimet: Wellgo B252 erikoiskevyt

Etutarakka: Pelago Commuter Large, laukku Surly Porteur House + tarvittaessa Carradice Super C -sivulaukut

Takatarakka: Carradice Bagman Expedition + diy tukijalat, laukku Carradice Nelson

Lokarit: Gilles Berthoud 50mm

Lamput: Halvat lamput, toimivat, edessä usb virtalähde

Pullotelineet: Minoura “made in Japan superlight” + erikoissuuri limupulloteline

Tankonauhat: Erilaisia puuvillateippejä, alla osin perustankonauhaa. Myös ergotupit alla ja teipattu päältä. Monta kerrosta sellakkaa ja hamppunarulla viimeistelty

Muuta: Soittokello, yksi messinkinen spaceri ohjaamossa, paikkamaalia keskiön seudulla ja takahaarukan alaputkissa, haarukan kruunussa ja jaloissa paljon sellakkatahroja…:)

Paino: n. 15kg ajokunnossa



171 katselukertaa0 kommenttia