Eilen lähdin pienelle pyöräretkelle kokeilemaan erästä uutta pyörämallia. Kuitenkin jäinen tuisku, täristävät pakkautuneet lumitiet ja vuotava tubeless-rengas saivat minut kääntymään pian takaisin. Täytynee myöntyä siihen että on talvi ja aika ainakin hetkeksi sulkeutua kirjoituskammioon muistelemaan menneitä.
~~~~~
Kesälomani jakautui tänä vuonna kahteen jaksoon. Ensimmäisellä lomaviikolla vierailimme I:n kanssa häissä maalaiskartanossa Sastamalassa, josta jatkoimme pyörillä Pohjanmaan halki Vaasaan. Siitä retkestä kerron kenties myöhemmin pienen kuvareportaasin muodossa. Nyt aiheenani on loppukesästä yksin tekemäni pyöräretki koko Suomen halki.
Retken valmistelu oli hieman kaoottinen ja alkuperäiset ideat loman varalle moninaiset. Lopulta valitsin helpoimman vaihtoehdon, eli pakata kamppeet Myyrän kyytiin ja lähteä kotiovelta kohti pohjoista, tavoitteenani ainoastaan ajaa niin kauan kun intoa riittää. Lähtöä edeltävinä päivinä into ei ollut kovin korkealla, kuten on minulle kotihiirenä tavallista ennen kaikkia matkoja.
Sää oli kuitenkin mitä loistavin, ja olisihan minulla Myyrä mukanani. Sain kaikki varusteet ängettyä tankolaukkuun, pieneen runkolaukkuun ja suureen satulalaukkuuni. Selviytymiskykyyni ja kätevyyteeni luottavaisena valitsin majoitteeksi tarppi ja hyttysverkko -yhdistelmän teltan sijaan. En ollut kertaakaan testannut tätä majoitustapaa “kentällä”, ainoastaan pystyttänyt sen kerran kotipihassa ja todennut sen teoriassa käyttökelpoiseksi. Sen kevyt massa ja lupaus raikkaasta ilmasta vakuuttivat minut valinnasta. Muilta osin varusteeni olivat melko tavalliset: haitarimallinen vaahtomuovimakuualusta, untuvamakuupussi ja silkkilakana. Retkikeittiö koostui 0,9l titaanikattilasta ja 0,6l titaanimukista, peltilautasesta, lusikasta, puukosta, kokoontaittuvasta risukeittimestä ja sen sisään sopivasta sprii-polttimosta. Ainaisen dilemman sadeviitan tarpeellisuudesta ratkaisin vahapuuvillaisen viittani hyväksi, vaikka se lisääkin kuormaa huomattavasti. Tuikitarpeellisten työkalujen, huulivoiteen, ompelutarvikkeiden, ihoöljyn, pienen ensiapusetin ynnä muun sellaisen lisäksi pakkasin pentatonisen Choroi-huiluni, vanhan kunnon digikamerani sekä viihdelukemiseksi valitsemani kirjan Fanny Hill - Kurtesaanin muistelmat. Ilmeisesti logiikkani oli siis karsia mukavuuksista ylimääräisten hupitarvikkeiden vuoksi. Itä- ja Pohjois-Suomen kartat saivat riittää, Etelä-Suomesta oli tarkoitus poistua mahdollisimman nopeasti. Pyörääni vaihdoin uuden ketjun ja keppimallisen Simplex-etuvaihtajan tilalle vaijerivetoisen mallin. Lainasin vanhan Idéale-satulan Routensistani sen ollessa luotettavin pitkää matkaa ajatellen. Muuten pyörään ei tarvinnut tehdä juuri muutoksia tai huoltotoimenpiteitä.
Vihdoin päästiin matkaan! Aluksi reitti oli tuttu päiväretkiltä, joten matka sujui joutuisasti. Kesäilta oli lämmin ja tyyni, kevyt myötätuuli vain hyväili poikkipinta-alaani nopeuttaen matkantekoa. Olin tyytyväinen että pääsin matkaan epäröinnistä huolimatta! Ensimmäinen täysin spontaanisti valittu leiripaikkakin osoittautui erittäin tyydyttäväksi. Kyseessä oli pohjavedellä täyttynyt hiekkakuoppa heti kulkemani rauhallisen maantien vieressä. Tällaiset tekolammet vaikuttavat olevan varma valinta leiriytymiseen jos vaatimustaso idyllisyyden suhteen ei ole liian korkealla.
Ensimmäinen leiripaikka
Sytytin risukeittimen; kattilallinen vettä lämpiämään ja odotellessa iltapesulle puhtaaseen lampeen. Tarpin pystytyskin onnistui välttävästi. Makuupaikkani oli kuitenkin hieman kalteva joten liukkassa makuupussissani valuin pikkuhiljaa ulos katoksen alta ja heräsin hieman epämääräisestä muodostelmasta. Aamupalan, uinnin ja lähimaaston lannoituksen jälkeen oli aika jatkaa matkaa! Reittivalintani oli jälleen onnistunut ja kauniit, hiljaiset ja hyvin päällystetyt tiet kuljettivat minua ripeästi eteenpäin. Hämeenkoskella Valkjärven rannalla nautitun eväslounaan jälkeen matka suuntautui Päijänteen Pulkkilanharjuna ylittävälle erittäin maisemalliseksi olettamalleni seututie 314:lle. Tie oli kaunis mutta ei lopulta kovin erityinen. Hieman uhkaavasti takaapäin lähestynyt tumma pilvimassa ja viileä ilma kenties myös vakavoittivat mieltäni. Kuumana pävänä olisin varmasti pysähtynyt oluelle jompaan kumpaan tienvarsikahvioon. Tyydyin surffaamaan lähestyvän saderintaman ja ilmanpaine-eron aiheuttaman myötätuulen kyydissä kovaa vauhtia eteenpäin.
Jokainen päivä loppuu aikanaan ja retkellä yösijan löytäminen väkisinkin valtaa ajatukset iltapäivän valon alkaessa muuttua kultaiseksi. Online-karttoja selailtuani päätin ottaa suunnaksi Sysmässä sijaitsevan Kammiovuoren, jossa luvattiin olevan laavun lisäksi hienot näkymät ja erikoisnähtävyytenä Hiskiaan luola, jossa perimätiedon mukaan eli 1900-luvun alkupuolella lainsuojaton erakko nimeltä Hiskias. Näin jälkikäteen voin todeta että internetin esittelyissä näköjään luonnehditaan maastoa “vaativaksi”, jota onnekseni en tuolloin tajunnut. Navigointiin pääasiallisesti käyttämäni OpenStreetMapin polkuluokitukset ovat aina täynnä yllätyksiä, ja vuosien kokemuksella ne ovat yleensä ikäviä laadultaan. Vuodesta toiseen kuitenkin johdatan itseni ja usein toverinikin rämpimään juurakkoisille metsäpoluille…
Tälläkin kertaa reitti vaikutti aluksi lupaavalta, mutta tavanomaiseen tapaan kapeni, huononi ja jyrkkeni loppua kohden. Viimeiset sadat metrit piti edetä lähinnä täyslastattua pyörääni työntämällä ja esteiden yli jatkuvasti nostelemalla. Aurinkokin laski juuri ja hämärä ja kostea metsikkö lisäsi elämyksen tuntua entisestään. Reilun 120 kilometrin pyöräilyetapin ja tunnin BushPushing-treenin jälkeen saavuin kuitenkin laavulle joka oli vankasti tehty, erinomaisesti nukkumiseen soveltuva ja täysin minun yksityisessä käytössäni. Valmistin nuotiolla parsakaalikeittoa ja grillattuja kasvisnakkeja, ripustin hyttysverkon laavun kattoon ja kävin nukkumaan.
Illallinen
Aamulla oli Kammiovuoren nähtävyyksien vuoro. Ainaisen pedaloinnin vastapainoksi on välillä hyvä tehdä pieni randonnée à pied eli jalkapatikka. Myyrä sai jäädä laavulle loikoilemaan. Kävin katsastamassa tarujen Hiskiaan asumuksen, joka vaikutti kylläkin lähinnä menninkäisen kololta. Voi olla että sitä oli täytetty aikojen saatossa kivillä jotta muut lain kouraa pakoilevat henkipatot eivät voisi sitä hyödyntää. Näin myös lentoon lähtevän pöllön suoalueen laidalla (Kammiovuorella on suota yli 200m merenpinnan yläpuolella!) ja komeat maisemat vuoren huipulla sijaitsevalta näköalapaikalta. Takaisin leiriin päästyäni jalat olivat jo hyvin lämmenneet ja lähdin kantamaan Myyrää alas sama reittiä kuin olin tullutkin.
Koko retkeen kohdistuva epäilys joka oli alkanut jo ennen lähtöä oli edellisenä päivänä jo hetkittäin noussut pintaan. Mutta vasta Kammiovuorelta päästyäni se puhkesi täyteen synkeään loistoonsa. Alkanut hiekkatie nimittäin muistutti parastakin kuntohiihtoreittiä toinen toistaan seuraavien jyrkkien mutta pienten mäkien muodossa. Tällainen levoton vuoristorata soveltuu erittäin huonosti lastatulla pyörällä kulkemiseen, ja aamun ensimmäiset tunnit koostuivatkin lähinnä pyörän työntämisestä ylös ja jarrutellen alas laskien mäkien terävyyden vuoksi. Muutaman tunnin kärsittyäni ja itseaiheutettua kohtaloani kirottuani pääsin vihdoin pois tuolta nyppyläiseltä maanmuodostuma-alueelta. Tätä seurannut tie numero 6134 oli onneksi tasainen, asfaltoitu ja erittäin rauhallinen joten pääsin etenemään helposti Leivonmäen kansallispuistoon jossa söin nuudelikeittoa, uin ja pesin alusvaatteita, luin Fanny Hillin yksioikoisen huvittavia mutta viihdyttäviä eroottisia kuvitelmia ja torkuin hieman maassa makoillen. Tämä lepotauko auttoi pahimpaan väsymykseen ja turhautumiseen. Mutta kaikkea aikansa, tuuli yltyi kovaksi ja keskeytti päiväuneni levottomuudellaan. Tie odotti.
Päästyäni Toivakkaan kylänraitilla huomioni kiinnitti kyltti jossa mainostettiin erikoiskahveja ja gelatoa. Helteisessä iltapäivässä se sai minut niin kiinnostuneeksi että vaivauduin sisään tuohon Sun Toive -nimiseen kahvila/baariin kysymään josko jäätelöä sai myös vegaanisena. Yleensä en viitsi edes mennä esittämään tuollaisia usein turhia toiveita elätteleviä kysymyksiä johtuen epäuskoisesta ja ihmisiä enimmäkseen vieroksuvasta luonteestani. Suureksi onnekseni maidotonta jäätelöä löytyikin ja pienen ihmettelyn jälkeen ilmeisen vähällä käytöllä oleva espressokonekin saatiin käyntiin! Nautin italialaista suupalaani terassilla sivistyksen ilmaa hengittäen pitkän taipaleen jälkeen. Hitaiden ja kuumien pyöräilytuntien aikana ihmisessä kehittyy himoja kaikkea kylistä löytyvää suuhunpantavaa kohtaan. Ennen kaupan tai kahvilan pihaan saapumista on jo mielessään herkutellut kaikilla noilla kangastuksenomaisilla kaupallisilla tuotteilla. Herkän ruoansulatukseni ja vaatimattoman luonteeni vuoksi kuitenkin yleensä tyydyn valitsemaan vain yhden tai muutaman herkkulajin. Tällä kertaa ennen Toivakasta lähtemistäni nautin edellämainitun kahvin ja jäätelön päälle ainakin voileipiä, hedelmiä, suolapähkinöitä ja olutta. Tämän kuuden ruokalajin aterian jälkeen kylältä lähtiessäni paikalliset mopoikää lähestyvät pyöränuoret kannustivat minua “Keuli! Keuli!” -huudoillaan. Heille ei varmaankaan ole tuttua miltä majatarvikkein ja runsain välipaloin lastattu pyörä tuntuukaan!
Ajoin yöksi Hankasalmen asemalle. Yövyin taajaman pohjoispuolella sijaitsevalla niemellä pienessä myöskin ränsistyneessä laavussa mutaisella rannalla. Paikka oli kostea ja synkkä ja täten hyttysten suosiossa. Yö sujui kuitenkin ongelmitta ilman ollessa sopivan viileä nukkumiseen. Vain laavun rakenteista yöllä eväitäni rapistelemaan tulleet hiiret hieman häiritsivät untani.
Yö laavulla
Ajoetappi tästä eteenpäin on muistissani hieman hämärän peitossa, mutta karttaa ja Google Street Viewstä erinäisiä pikkukaupunkeja nyt tutkittuani voin todeta ajaneeni Rautalammin kautta Tervoon yöksi. Matkalla oli nähtävyytenä Konnekoski joka tunnetaan ilmeisesti hyvänä kalapaikkana. Kosken viereisellä keittokatoksella valmistin lounasta ja lepäilin hieman.
Tervossa ehdin vielä viime hetkellä kauppaan ostamaan illallistarpeita, ja sightseeingin ja yöpaikan mietinnän jälkeen päädyin kylän laidalla olevalle uimarannalle. Keitin muistaakseni vihanneksia ja quinoaa tai jotakin vastaavaa terveellistä mössöä. Iltauinnin jälkeen totesin rannan huonoksi leiripaikaksi hiekassa viihtyvien muurahaisten vuoksi.
Väsymys ja sekaannus pitkän päivän jälkeen olivat voimakkaina. Löysin kuitenkin rauhallisen oloisen nurmiläntin matonpesupaikan läheisyydestä. Pystytettyäni majani tälle puolijulkiselle paikalle koetin ruveta nukkumaan. Helteestä, rasituksesta ja sekaannuksesta levottomana ja ylikuumentuneena en kuitenkaan saanut unta. Ongelmana oli myös hyttysverkon asettelu, sillä sitä ei ollut helppo saada suojamaan koko kehoa täydellisesti. Ylikuumentumisestani johtuen en voinyt olla ollenkaan makuupussin sisällä suojassa. Hyttysiä kerääntyi valtava parvi yön pimetessä ja niiden ininä ja satunnaiset reisiini ja varpaisiini kohdistuvat pistot saivat levottomuuteni vain kasvamaan. Kierin hikisenä ja tuskissani jonkin aikaa, kunnes nousin keskellä yötä uimaan mattolaiturilta jäähtyäkseni. Kuumeeni ei kuitenkaan hellittänyt ja koko yö meni sekavissa ja tuskaisissa unen ja valveen vuorotteluissa.
Aurinko nousi neljän maissa ja pian tämän jälkeen olin itsekin hereillä, tai ainakin luovutin levon yrittämisen kanssa. Paikalle osui pulloja keräilemässä ollut paikallinen jolta lyhyen elämäntarinan lisäksi sain vinkin että läheinen kahvio avaa jo kello kuudelta, ja pieni kahvi maksaa niin ja niin paljon ja iso kuppi x euroa. Seurasin auliisti tämän ystävällisen neuvon viitoittamaa tietä. Kahvilassa jo päivystämässä olleet työ_ukot suhtautuivat minuun kummeksuen ja hieman epäilevästi. Androgyynin ja eksentrisen olemukseni vuoksi en useinkaan herätä välitöntä luottamusta “kansan” parissa Suomen maaseudulla ja pikkukaupungeissa liikkuessani. Tämä seikka tekee retkistä jonkin verran yksinäisempiä ja tunnen oloni usein ulkopuoliseksi. Tämä outsider-positio on toki itselleni myös tärkeä ja vaalin tietoisesti joukkoon sopimatonta habitustani.
Suuren kahvin ja sohvalla jumituksen jälkeen oli lähdettävä liikkelle. Päätin suunnata valmistamaan aamupalaa läheiselle Kolun kanavalle, joka osoittautui myös hauskaksi nähtävyydeksi. Paikka oli kaunis ja kuivia risuja ja suhteellisen puhdasta järvivettä oli helposti saatavilla aamaista varten. Muistaakseni se olisi saattanut koostua edellisen illallisen terveysjyvistä ja keitetyistä kananmunista höyrytetyllä parsakaalilla höystettynä. Seesteisen aamupalahetken jälkeen oloni oli parantunut hirveästä yöstä ja seurannut päivän etappi ei ole jäännyt mieleeni erityisen raskaana.
Näiden päivien tunnelmaa kuvaa hyvin muistikirjamerkintäni:
5. päivä, Pielavesi:
Aina kun väsyttää (mikä on usein) alkaa epäillä koko touhua. Toistaiseksi Suomi on yhtä talousmetsää, mökkirantoja (ei mitään uimapaikkoja) ja mopo ja auto päristelijöitä. Kaikki on alle 15v tai yli 50v. Tuntuu että ainoa syy retken jatkamiselle on nähdä Lappia ja Saamenmaata ja todistaa että pystyin ajaa koko matkan. Epäilen että pohjoisessa on samanlaista kuin etelässäkin… Olen enimmäkseen negatiivinen ja vihaan Audeja, mökkirantoja ja mopopoikia! Niitä on loputtomiin! Niin ja hyttysiä!!
6. Päivä, Iisalmi:
Aamuisin on aina toiveikkaampi olo. Sain jopa nukuttua, toisin kuin viime yönä. Kehoni ylikuumentuu ja vaikeuttaa nukkumista. Yöllä klo 00 tuli 2 pärinä junttia veneellä kodan rantaan ja jtn sekoili. Lähtiessään laittoivat valtavasta kaiuttimesta amispoppia täysille ja päristelivät tiehensä. Maaseudulla ja pikkukaupungeissa huomaa että tyttöjä ei ole. En ihmettele. Poikia kiinnostaa vaan kalja ja moottorit, ne voi jäädä tänne.
Iisalmi vaikutti etukäteen kiinnostavalta kohteelta johtuen siitä että äitini on sieltä kotoisin ja olen lapsena käynytkin siellä useamman kerran. Vietin yön heti kaupungin ulkopuolella sijaitsevan ulkoilualueen keittokodassa kauniilla rannalla. Ylläolevan päiväkirjamerkinnän sattumuksesta johtuen leponi ei ollut täydellistä mutta kuitenkin suhteellisen rauhoittavaa.
Seuraavana päivänä oli luvassa myrskyä ja kaatosadetta, jota välttääkseni seurasin tarkkaan säätiedotteita ja sopivassa välissä siirryin kodalta Iisalmen keskustaan. Kaupunki vaikutti ankealta, harmaalta ja tasapaksulta, miltä vain pikkukaupungilta, uusine taloineen ja ruutukaavoineen. Kaikki vanha oli purettu pois. Pidin sadetta nuhjuisessa ja tyhjässä sushiravintolassa, jossa kolkosta tunnelmasta huolimatta oli erinomaista kasvisruokaa. Liian hiljainen miljöö ja ylityöllistetyn pienyrittäjän oloinen ravintolanpitäjä kuitenkin saivat mieleni jälleen hieman matalaksi. Kenties päivä oli vain huono ja paikka menossa juuri kiinni. Lapsuudesta tutulla rannalla paikallista Olvi I -olutta nauttiessani näin sentään Pride-tunnelmissa olevan nuorisoporukan piknikillä joka valoi hippusen uskoa kyynistyneeseen mieleeni. Pahin kaatosade ei osunut ollenkaan kohdalleni joten tovin kaupungilla pyörimisen ja paikkojen katselun jälkeen suuntasin katseeni taas eteenpäin.
Tässä vaiheessa matka oli niin pitkällä että kotiin palaaminen eli luovuttaminen ei oikein tullut enää kysymykseen. Olin ottanut tavoitteekseni päästä Utsjoelle ja matka tulisi tehdä vaikka se ei olisikaan aina nautinnollista. Ei kotona löhöilykään aina helppoa ja mukavaa ole, epäilys vaanii sielläkin!
Tiet Iisalmesta eteenpäin olivat kai jälleen tavanomaisia, sillä mitään muistikuvia minulla ei niistä ole. Olin unohtanut myös kokonaan pysähdyksen Sonkajärvellä, jonka vasta nyt jälkikäteen valokuvia läpikäydessäni muistin. Kaatosateen piti osua ennusteen mukaan taas siellä kohdalleni, joten päätin pitää taukoa ensin sekä S-marketin että K-marketin edustalla eväitä syöden, ja tämän jälkeen paikallisessa ravintola Hollyvootissa oluen ja sanomalehden parissa. Valitettavasti ykkösnähtävyys eli Sonkajärven kansainvälinen pullomuseo oli jo sulkenut ovensa kesäkauden päätyttyä.
Linnanrauniot Kajaanissa
Noin 90km päiväetapin jälkeen saavuin Kajaaniin, jossa nautin falafelin ranskalaisilla Stadin Kebabissa. Kehoni hyötyi tästä raskaasta ateriasta, vastapainona omalle yleensä kevyelle ja “terveelliselle” ruokavaliolleni. Ostin kaupasta ruokaa sekä partateriä pitääkseni yllä roomalaistyylistä ajeltua leukaani. Linnanraunioiden tarkastamisen jälkeen otin suunnaksi Paltaniemen uimarannan, jonne luvattiin johtavan maisemallinen tie ja jossa näkymien pitäisi olla hienot. Suunnitelmani oli yöpyä rannalla. Se osoittautui karkeaksi virheeksi, olisihan sitä voinut arvata että suurehkon kaupungin läheisyydessä sijaitseva kuuluisa maisematie ja hieno uimaranta vetävät viikonloppuiltana puoleensa suurin määrin ihmisiä…
Alkuilta vaikutti rauhalliselta ja Oulujärvi esiintyi auringonlaskussa kaikessa majesteettisuudessan. Laavukankaan pystytys osoittautui hankalaksi hiekkaisen maan ja harvassa olevien tukipisteiden vuoksi.Tuuli tällä aavalle selälle avautuvalla rannalla myös koveni illan pimetessä. Ennen nukahtamistani paikalle alkoi saapua joitakin cruising-autoilijoita musiikkia huudattaen. Viimeistään tuulen irtirepimien laavukiilojen myötä luhistunut majoittteeni enteili taas kaoottista yötä. Nousin hyvin väsyneenä siirtämään koko leiriäni ja pystytin sen toisaalle tukevammin. Varjopuolena tässä oli se että olin entistä lähempänä tietä ja rannan parkkialuetta, johon vähän väliä saapui uusi auto v aimentamattomine pakoputkineen musiikin pauhatessa pörinää säestäen. Majaani kantautuneista äänistä päätellen kyseessä oli stereotyyppisiä autoikään kasvaneita mopopoikia jotka viettivät lauantai-iltaa perinteiseen tapaan bensaa ja tupakkaa poltellen, toisiaan herjaten ja leikkimielisesti uhkaillen sekä kovaan ääneen typeriä vitsejä laukoen. Pitämällä yleistä älämölöä siis. Muutaman tupakan pituisen ajan jälkeen he päristelevät tiehensä tuunatuilla bemareillaan ja seuraava samanlainen seurue ottaa heidän paikkansa. Kohelluksen kuninkaiksi kruunattiin mielessäni porukka joka muunmuassa lukitsi yhden tovereistaan pukukoppiin 10 minuutiksi räkäisesti päälle nauraen ja sillävälin potki roskiksia kumoon. Tällaisen meiningin kuvittelen vallitsevan armeijan varuskunnissa näiden samaisten nuorten miesten kokoontuessa sankoin joukoin. Itselläni, luokiteltuna armeijaan kelpaamattomaksi, ei ole asiasta tosin omakohtaista kokemusta.
Tuulisen ja passiivisesti bensa- ja kaljahuuruisen yön jälkeen aamu vihdoin koitti ja paljasti ympäristöön lennelleet roskat ja muun hävityksen. Ennakkoon liottamani puuron syötyäni ja leirin purettuani lähdin uupuneena jatkamaan pyöräilyä.
Sää oli muuttunut koleaksi, harmaaksi ja tuuliseksi joten matkanteko tuntui hyvin raskaalta ja moraali oli alhaalla. Kylmyydessä ja vastatuulessa on sekin ongelma että nälkä vaivaa tavallista pahemmin. Kylmällä säällä kylmien eväiden syönti on myös huonoksi ruoansulatukselle ja täten ruokahalulle. Energiavajauksen ja ruokahaluttomuuden yhdistelmä on erityisen kurjistava. Lämmintä herkullista kasvisruokaa ei taas ole saatavilla aivan joka maantien käänteessä tuolla Kajaanin pohjoispuoleisella maaseudulla. Pääsin kuitenkin raahautumaan Oulujärven toiselle puolelle Paltamoon. Nälän ja sekaannuksen ajamana tartuin helpoimmalta vaikuttavaan vaihtoehtoon ja tilasin pienellä ABC:llä ranskalaiset ja soijanugetit. Tämä hieman ällöttävä pakasteateria kahvilla täydennettynä antoi ainakin määrällistä joskaan ei ehkä laadullista energiaa.
Ymmärsin tässä vaiheessa tarvitsevani jonkin surkeuden kierteen katkaisevan välikevennyksen. Täten valitsin kohteekseni Paljakan luonnonpuiston, jossa toivon mukaan olisi vaihteeksi rauhallista, kaunista ja jokin miellyttävä yöpaikka. Piristyksekseni maasto alkoi näillä main hieman vaihdella. Hiekkapohjaiset harjut ja kumpuilevat kukkulat toivat kaivattua vaihtelua tavanomaiseen havupuu- ja viljapeltojen yksitoikkoisuuteen.
Paljakan luononpuistoa lähestyessäni päätin koittaa yöpyä siellä sijaitsevassa päivätuvassa. Päiväkäyttöön tarkoitetuissa tuvissa ei toki ole varsinaisesti sallittua yöpyä kuin poikkeustapauksissa, mutta surkea olotilani sai minut vakuutetuksi tästä illasta poikkeuksellisena. Järkeilin myös että arki-iltana harmaan sään vallitessa tuvalla ei varmastikaan olisi ruuhkaa. Jo alueella sijaitsevan suuren vaaran päälle nouseminen kohotti tunnelmiani. Olen erityisen mieltynyt korkeilla paikoilla pyöräilyyn. Ylämäkikin on minulle nautinto, kunhan se myös palkitaan kauas kantautuvilla maisemilla. Tällaista minulle rakkainta pyöräilymaastoa ei valitettavasti löydy kotimaastamme juuri ollenkaan. Yleensä mäkemme ovat pieniä ja toistuvia, mielestäni tympeitä ja epäkannustavia. Kaipaankin mielessäni usein niitä aikoja kun olen saanut kiivetä Italian, Sisilian ja Korsikan oikeille vuorille joilta utuiset laaksot avautuvat mahtavina näkyminä.
Nyt kuitenkin hauska kärrytie johdatti minut perille Löytöjärven päivätuvalle juuri tihkusateen alkaessa. Saavuin pihaan viimeisen pitkospuupätkän taluttaen ja mökin erämainen olemus rauhoitti heti mieleni. Etappi ei ollut ollut liian pitkä ja oli vasta alkuilta, joten saisin levätä kunnolla aamuun asti. Laitoin tulen kamiinaan, pesin itseäni ja sukkiani ja vaatteitani järvessä ja valmistin kunnollista ruokaa illalliseksi. Lueskelin tuvan vieraskirjaa sekä irstaan lehtimiehen John Clelandin kuvittelemia Fanny Hillin edesottamuksia. Houkutukseni jättää kyseinen rietas kirja tuvalle sieltä löytyneen Uuden Testamentin vastapainoksi oli suuri. Jätin kuitenkin mahdollisten herkkien mielten rauhan rikkomatta. Ompelun ja muun puuhastelun jälkeen vaivuin raskaaseen ja virkistävään lepoon. Edelliset yöt olivat raastaneet hyvinvointiani, mutta sopivan lämpöisen, hiljaisen ja hyvin nukutun mökkiyön jälkeen oloni oli jälleen täynnä intoa ja valmiutta Matkaan. Tästä eteenpäin olisin itselleni lähes täysin tuntemattomilla seuduilla.
A.J.A. Viren
Matka jatkuu seuraavassa osassa...