Kaupalla on käynnissä jokakeväinen pyöräbuumi joten aikaa kirjoittamiselle ei ole juuri jäänyt. Pääsen nyt kuitenkin (uudelleen)julkaisemaan alun perin viime vuonna Pikajalka -lehdessä oikein paperille painetun artikkelini Vélocio - Hän joka kulkee nopeasti. Omien tekstiensä lukeminen jälkikäteen on usein hieman tuskaista, enkä voi nytkään olla huomaamatta kankeita sanankäänteitä ja paremman tiedon puutteessa tehtyjä yksinkertaistuksia. Koen että on kuitenkin tärkeää antaa entisen itsensä olla rauhassa ja koittaa arvostaa aikaansaamisiaan vaikka ne eivät olisikaan täydellisiä. Uusimmassa Pikajalan numerossa on muuten myös uusi pyörien suunnittelua koskeva artikkelini Pyörätiede ja perimmäinen totuus. Lehteä voi lukea TöPyn kirjastossa tai tilata itselleen liittymällä Vanhat Velot ry:n jäseneksi.
Tämän jutun kirjoittamisen jälkeen hitaasti edistyvät ranskanopintoni ovat edistyneet hiukkasen ja olenkin saanut paremman selon Raymond Henryn Vélociota käsittelevästä kirjasta. Tämän myötä ymmärrykseni Vélocion elämästä ja teoista on parempi ja tarkempi. Luettuani lisää tuon "moteur aux pommes"in siivittämiä lennokkaita ajatuksia on arvostukseni vanhaa Mestaria kohtaan vain kasvanut. Tyydyn kuitenkin nyt vain julkaisemaan tekstin alkuperäisessä muodossaan ja koetan joskus jatkaa siitä mihin tässä jäädään.
Vélocion kirjoituksia voi lukea ranskaksi https://velotextes.fr/ -sivustolta. Töölön Pyörän kirjastosta löytyy myös joitakin Le Cycliste lehden myöhäisempiä numeroita joissa monissa on uudelleenjulkaistuina Vélocion kirjoituksia. Raymond Henryn kirja on toistaiseksi omassa kotikirjastossani, mutta lainaaminen tositarkoituksella voi tulla kyseeseen.
Velocio - Hän joka kulkee nopeasti
Moni pyörätielle lähtenyt on joutunut syvälle itse polkupyörän pauloihin, ja jopa omistanut elämänsä pyörälle. Voi toki olla että noissa yksilöissä on ollut jokin muu altistava tekijä, ja voimakkaita tuntemuksia herättävänä polkupyörä on vain sattunut tämän hullaantumisen kohteeksi. Toiset taas eivät välttämättä ole juurikaan kiinnostuneet laitteesta nimeltä polkupyörä, mutta ovat antautuneet kokonaan sillä ajamiselle, pyöräilylle. Joissain tapauksissa nämä molemmat kiinnostuksenkohteet elävät rinnakkain ja ensinmainitun koneen öljyn, kumin ja metallin hajun raikastaa itse pyöräilyn tuoma puhdas ulkoilma. Vakaasti tälle kultaiselle keskitielle asettui myös historian yksi ensimmäisistä, suurimmista ja omistautuneimmista kokonaisvaltaisista “pyörähulluista”, ranskalainen Paul De Vivie, nimimerkiltään Vélocio.
Vuonna 1853 syntynyt Vélocio oli mukana ranskalaisen polkupyöräteollisuuden ja pyöräilykulttuurin alusta saakka. Jo ennen pneumaattisten eli ilmalla täytteyjen renkaiden aikakautta hän oli innostunut pyöristä teknisinä laitteina, mutta myös pitkien matkojen ajosta. Toimittuaan alunperin kutomoalalla, hän näki visiitillä Englannin Coventryssä siellä kovaa vauhtia kiihtyvän pyöräteollisuuden, näki sen potentiaalin, ja perusti pienimuotoisen pyöräliikkeen Ranskan vastaavaan teollisuuskeskittymään, Saint-Étienneen.(1) Liiketoiminta ei kuitenkaan ollut ikinä hänen elämässään pääosassa, vaan pyörän ympärille nyt kehittyvä kulttuuri.
Le Cycliste
Vélocion elämäntyöksi voidaan sanoa Le Cycliste -lehden perustamista ja toimittamista vuosikymmenten ajan kuolemaansa saakka. Tuon erityisesti cyclotourismeen eli pyöräretkeilyyn, erotuksena arki- ja kilpapyöräilystä, keskittyneen lehden sivuilla ja niiden ulkopuolella hän edesauttoi tuon harrastuksen ja elämäntavan vakiintumista Ranskassa ja maailmalla. Hän eli ajalla jolloin tärkeimmät nykyaikaisen polkupyörän ominaisuudet kehitettiin, timanttirungosta vapaarattaaseen ja vaihteenvaihtajiin, ja hän oli aktiivisesti mukana niiden kehityksessä kehittelemällä ja etenkin testaamalla erilaisia teknisiä ratkaisuja.
Ajan yleinen pyöräinnostus oli hedelmällistä maaperää laadukkaalle sisällölle, ja de Vivie oli taitava kirjoittaja ja mikä tärkeintä, aidon innostunut ja asialleen omistautunut. Le Cyclisten avulla Vélocio pystyi propagoimaan näkemyksiään ja voimakasta filosofiaansa. Lehdestä muodostuikin varsin vaikutusvaltainen, ja sen kirjoittajista ja lukijoista muodostui merkittävä osa pyöräkulttuuria aina 1970-luvulle saakka. Vuosikymmenten varrella Le Cyclistessä käsiteltiin laajalti esimerkiksi tekniikkaa, pyöräreittejä, valokuvausta, terveyttä sekä cyclotouristien tapahtumia ja kokoontumisia. Alkuaikoina kun lehdessä ei aina meinannut riittää materiaalia, julkaisi de Vivie muuta löyhästi lehden henkeen soveltuvaa, vaikkapa runoja. Olennainen osa oli myös vapaan sanan palsta, jossa lukijat saivat esittää mielipiteitään.
Vaikka tämä päätoimittaja oli sekä ajattelija, kirjoittaja ja mekaniikasta ja tehokkuudesta kiinnostunut käytännön henkilö, oli Vélocio myös vaikuttava pyöräilijä. Hän erikoistui tasaisella vauhdilla ajettuihin pitkiin matkoihin. Retkien tarkoituksena oli pyöräilyn itseisarvon lisäksi turismi, eli kuljeskelu ja ympäröivään maailmaan tutustuminen ja luontoon uppoutuminen. Vapaapäivän ollessa kuitenkin vain kerran viikossa, olivat etapit usein noin 30 tunnin mittaisia, matkojen ollessa usein 200-400 kilometriä. Matkalle lähdettiin lauantai-iltana töiden jälkeen tai aikaisin auringon noustessa sunnuntai-aamuna, ja takaisin palattiin joskus suoraan töihin maanantai-aamuksi. Lennokkaasti kirjoitetut kertomukset näistä matkoista olivatkin Le Cycliste -lehden yhtenä olennaisimmista sisällöistä.
Ajon filosofia
Pyöräily oli Vélociolle turismin lisäksi urheilua ja kuntoisuuden edistämistä. Mutta matkailun ja ihmisen suorituskyvyn tutkimisen ohella oli se myös luonteeltaan huomattavan filosofista. Yksi Vélocion suurista aatteista oli vegetarismi jonka hän näki olennaisena henkisen sekä fyysisen hyvinvoinnin kivijalkana, että parhaan suorituskyvyn lähteenä pitkillä pyörämatkoilla. Tuohon aikaan vegetarismi-aate ei ollut keskittynyt vain kasvissyöntiin, vaan siihen liittyi ajatus yleisemmin terveestä yksinkertaisesta elämästä ja usein myös ylenpalttisen alkoholinkäytön vastustamisesta. Täysin absoluuttinen ei Vélocio elämäntavoissaan ollut, jossain lukemassani ajoreportaasissa hän kyllä syö lihanpalatkin tarjotusta ruoasta ja jos vaikkapa ajoporukan päästyä suuren vuoren huipulle joku tarjosi shampanjaa ei siitäkään välttämättä kieltäydytty. Pääasiana oli kokonaisvaltainen hygienia eli terveyden säilyttäminen.
Vélocio kuvailee ajoretkiensä luonnetta artikkelissaan “Sur le Terrain” vuonna 1901:
Tien päällä olemme kaikki vegetaristeja (jotkut ovat tammikuun 1. päivästä uudeenvuodenaattoon) koska kokemus on näyttänyt paatuneimmillekin lihansyöjille että leipä, hedelmät, vihannekset ja vesi voivat saattaa ja pitää heidät sellaisessa kunnossa jossa he voivat helposti suorittaa allakuvatunlaisia ekskursioita, joille myös täten kutsumme kaikki toverimme Lyonin seudulta ja muualta. Meitä on syytetty, ja kenties tullaan vielä syyttämään, sellaisten reittien valitsemisesta jotka saattavat yhdessä päivässä yltää 300 kilometriin, sisältäen 2500-3000 nousumetriä. Mutta elämämme on sellainen että meillä, toisin kuin joillain etuoikeutetuilla, ei ole varaa joutoaikaan. Töidemme luonne ei siis anna meidän toivoa pitkiä lomia, mutta meillä on kuitenkin halu ja himo kulkea, vähin kustannuksin, ja ihailla niin paljon kaunista luontoa kuin pyörämme voivat tarjota ulottuvillemme.
(suomennos kirjoittajan)
Olennainen osa Vélocion terveyden filosofiaa oli myös pitkien matkojen ajo ilman "epätavallista väsymystä", eli perille saavuttaessa tuli olla toimintakykyinen, terve ja hyvä olo. Kilpapyöräilyssä niin tavallista itsensä satuttamista, rääkkäämistä, tarpeiden tekemistä pysähtymättä, maaliviivalle oksentamista ja muuta rajojensa liiallista ylittämistä ei siis katsottu suotavaksi. Sen sijaan Kneippiläinen hydroterapia Vélociolaisittain eli kesken ajon kylpeminen vuoristopurossa, tai ilman paitaa raikkaassa aurinkoisessa säässä pyöräily olivat keskeisellä sijalla tässä hygienia-ajattelussa.
Pyöräretkeily oli tietysti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa keski- ja yläluokkainen harrastus. Vélocio oli aatelisperheestä, joskin köyhtyneestä sellaisesta.(2) Kilpapyöräily taas oli työväenluokan nuorukaisille ammatti jonka kautta oli mahdollisuus nousta köyhyydestä tai ainakin tehdä jotain muuta kuin tavanomaista työtä.(3) Hieman holhoavaankin sävyyn Vélocio koetti levittää pyöräilyä kansanterveyden vuoksi, ja näki positiivisena sen että työläiset voisivat muuttaa kauemmas kaupungin saasteista ja pyöräillä pidentyneen työmatkansa. Samoin sunnuntaiset pyöräretket olivat terveyttä kehittävää harrastamista.
Poliittisesti Vélocio ainakin koki olevansa työväenluokan puolella ja näki voittojen tavoittelun ihmiskunnan suuremmista kyvyistä ja luovuudesta piittaamatta perustavanlaatuisena ongelmana. Hän näki osuustoiminnan ja yleisemmin työläisten yhdistymisen ratkaisuksi tuohon ongelmaan.
Vuonna 1893 hän totesi:
“Olen niin vaikuttunut osuustoimintajärjestelmän (système coopératif) eduista, että väitän olevan mahdollista voimakkaasti periaatteidensa mukaan muodostuneen joukon käynnistää “lumipalloefekti”, joka nopeasti ja mahtavasti kehittyisi niin että se sulattaisi itseensä nykyisen individualistisen ja parasiittisen ympäristön, ja täten hallitsisi yhteiskuntaa.”(4)
Valitettavasti hänen visionsa osuustoiminnan maailmanvalloituksesta ei ole vieläkään toteutunut…
Polymultiplication eli monivaihteisuus
Nykypäivän näkökulmasta voi olla yllättävää että kilpapyöräilijät, tai ainakin kilpailujen järjestäjät, suhtautuivat vihamielisesti monivaihteisiin polkupyöriin jotka nähtiin surkeana ja turhana muutoksena lajiin, kilpailut kun oli aina ajettu yhdellä vaihteella tähänkin asti. Tämä syvensi entisestään aatteellista kuilua de Vivien ja voitosta ajettavan pyöräilyn välillä. Etenkin Tour De Francen perustaja Henri Desgrange piti tiukasti kiinni kilpapyörien yksivaihteisuudesta kenties jonkinlaisena herooisuuden symbolina. (5) Mahdollista on myös että suurilla pyörätehtailla oli tuottava lehmänsä ojassa: oli toki kannattavampaa valmistaa yksinkertaisia pyöriä ja myydä ne huippumalleina, kuin myöntää että pyöräturistien käyttämät hankalat ja kalliimmat vaihdejärjestelmät olivat oikeastaan ylivertaisia.
Monivaihteisuus eli polymultiplication oli taasen Vélocion suurimpia pyöräteknisiä kiinnostuksenkohteita. Vaihteiden vaihtaminen nimittäin mahdollisti pääsyn kaukaisimpiin ja siten kiinnostavimpiin retkikohteisiin, huonokuntoisista ja jyrkistä vuoristoteistä huolimatta. Myös aidon kiinnostuneena polkupyörän mahdollisuuksista, pyrki hän parantamaan pyörän tekniikkaa kaikin mahdollisin tavoin tuodakseen esiin sen täyden potentiaalin.
Velocion “bi-chain” kaksoisketjuvaihdejärjestelmä. Toisella puolella pyörää on raskaampi ja toisella kevyempi vaihdeyhdistelmä. Ylemmässä kuvassa näkyy selvästi “haka” jota lukitsemalla tai avaamalla vaihdetaan vetävää kampea. Pyörä on vuodelta 1909. Kuva skannattu Frank Berton kirjasta “Dancing Chain”.
Hän painotti aina toimiston pöydällä tehdyn suunnittelun ja nojatuoliteoretisoinnin lisäksi laboratoire de le routessa eli tien laboratoriossa tehtyjä käytännön kokeiluja. Tämä ilmeni Vélocion suosiessa mielestään parhaita mutta yksinkertaisesti toteutettuja, ja täten rankoille pitkille etapeille soveltuvia mekaanisia ratkaisuja kuten "leijuvan ketjun" voimansiirtoa, jossa vaihdetta vaihdettiin siirtämällä löysänä roikkuvaa ketjua sormin rattailta toiselle.
Vélocion ystävän Joanny Panelin markkinoiman pyörämallin ja samannimisen vaihdemekanismin Le Chemineaun (suom. Kulkuri) mainos. Ilmeisesti noin vuodelta 1918.
Uusien ratkaisujen kypsyttyä käyttökelpoisiksi otettiin ne kuitenkin tietysti käyttöön. Monivaihteisuuden lisäksi Vélocio kannatti muun muassa ohuita ja kevyitä ballon-tyypin eli suurehkon, noin 50mm, halkaisijan renkaita niiden jousto-ominaisuuksien vuoksi, sekä myöhemmällä iällä pieniä, noin 500mm halkaisijan vanteita. Jo mainitussa vuoden 1901 artikkelissaan “Sur le Terrain” Vélocio listaa ohimennen pyöräretkeilijän tärkeimmät “työvälineet”: polymultiplication, roue libre, freins puissants, alimentation végétarienne. Eli monivaihteisuus, vapaaratas, tehokkaat jarrut, kasvisruokavalio.
Yksinkertainen elämä
Ajoasuna hänellä oli tavallisesti karkeasta villasta kotona ommeltu takki, pussihousut, säärystimet ja kenties benediktiiniläismunkeilta omaksutut sandaalit, kokonaisuuden ilmentäessä vaatimattomuutta, käytännöllisyyttä ja yksinkertaisuutta. Kuvatekstissä viitataan pyörään humoristisesti “gaalavaunuina”. Kuva lainattu disraeligears.co.uk -sivustolta.
Vaikkakin Vélocio oli elämäntavoiltaan tai ainakin ihanteiltaan ankaran kurinalainen, oli kaiken tarkoituksena nähdäkseni voimaantuminen, täyden potentiaalin saavuttaminen ja vapautuminen liikunnan ja luonnon ihmeellisyyden voimistamien tunteiden kautta. Kyseessä ei siis ollut minkäänlainen kristillinen pidättyväisyys. Antiikin kreikan filosofien ihailijana Vélocio oli varmasti tutustunut Epikuroksen (341-270 eaa) ajatteluun, jossa lähtökohtana on vaatimattomuus onnellisuuden lähteenä. Tässä hengessä Vélocio vaikuttaa tavoitelleen yksinkertaisimpia ja pysyvimpiä nautintoja, ja nähneen halun ja ahneuden luovan vain rajattomia ja täten saavuttamattomia päämääriä. Myös luonnon tutkiminen empiirisesti oli olennainen osa Epikuroksen filosofiaa ja tätä toteutti Vélociokin loputtomilla tekniikan tutkimuksillaan ja koeajoillaan.
Hän jatkoi pyöräilyä ja kirjoittamista hyvissä voimissa elämänsä loppuun saakka. Vélocio kuoli törmäyksessä raitiovaunun kanssa vuonna 1930. Hänen perustamaansa Le Cyclisteä jatkettiin pyöräilysisällöltään laadukkaana. Saamani kuvan mukaan kuitenkaan samanlaista kokonaisvaltaista elämänfilosofiaa ei myöhemmillä päätoimittajilla ollut, ja esimerkiksi viittaukset antiikin filosofiaan ja kasvissyönnin ylistys jäivät pitkälti pois asialistalta. Ranskalainen retkipyöräkulttuuri näki kuitenkin vielä huippunsa 1930-luvun lopulla tuolloisen sosialistihallituksen ajettua läpi uudistuksen yleisestä kesälomasta. Valtavat määrät ihmisiä lähtivät viettämään sitä pyörän selässä.
Lomanviettoa pyöräretkeilyn merkeissä (lähde: Le Parisien)
Vélocion ja hänen aikalaistensa viitoittamalla tiellä hyvin varusteltu retkipyörä kehittyi ilmiömäiseksi ranskalaisen pyöräteollisuudeen taidonnäytteeksi.(6) Mutta toisen maailmansodan jälkeen nykyajan mukavuudet, autoilu etunenässä, alkoivat muuttaa pyöräilyn imagoa, ja sen vaatima ponnistelu alettiin liittää köyhyyteen ja kurjuuteen, joka ainakin osittain aikaansai myös retkipyöräilyn muodistamenon. Joidenkin vuosikymmenten ajan edistysusko pystyi vakuuttamaan ihmiset lupauksillaan autuudesta, mutta viimeistään nyt 2020-luvulla ovat nuo lupaukset vuotaneet tyhjiin ja laajamittainen kiinnostus kokonaisvaltaisesti terveeseen, mutta kenties vaativampaan elämään on taas nousemassa pinnalle. Vélocio näki jo yli sata vuotta sitten saasteiden, epäterveellisen ruokavalion ja sedentaarisen eli paikallaan istuvan elämäntavan myrkylliset vaikutukset.
~A.J.A. Viren
Viitteet
Berto, Frank. The Dancing Chain. Van der Plas Publications. 2017
Henry, Raymond. Paul de Vivie, dit Vélocio. L’évolution du cycle et le cyclotourisme. Musée d’Art et d’Industrie, Saint-Étienne. Toinen painos. 2020.
Dauncey, Hugh. French Cycling, A Social and Cultural History. Liverpool University Press. 2012.
Henry, Raymond. Paul de Vivie, dit Vélocio. L’évolution du cycle et le cyclotourisme. Musée d’Art et d’Industrie, Saint-Étienne. Toinen painos. 2020.
Berto, Frank. The Dancing Chain. Van der Plas Publications. 2017
ks esim. Heine, Jan - The Golden Age of Handbuilt Bicycles. 2005
Comments