Kansikuva: harvinainen fuusiopohjainen fauber-eturatas. Onko tässä maailman tulevaisuus?
Maailmanlaajuisten kriisien syklin aina vain tihentyessä koen tarpeelliseksi nostaa kuvitteelliselle pöydälle asioita, jotka omasta mielestäni ovat keskeisimpiä vaikuttimia tähän tilanteeseen. Ihmiskunnan päälle kaatuneet itseaiheutetut ongelmat kuten lamat, sodat, kulkutaudit, yleinen henkinen ja fyysinen pahoinvointi ja apatia liittyvät omassa yhteiskunnallisessa teoriassani lähes aina maailmaa hallitsevaan pääoman logiikkaan eli tuttavallisemmin kapitalismiin. Myönnän heti alkuun että olen jo äidinmaidossa ja lapsena kotioloissa omaksunut näkemyksen, jonka mukaan rahan valta, sen aiheuttama ajattelun vääristymä, ahneus ja epätoivo ovat keskeisimpiä maailman ongelmia ja vaihtoehtoiset poliittiset ideat ovat ratkaisujen lähtökohtana.
Lennokkaiden teorioiden sijaan ehdotan nyt kuitenkin tilanteeseemme ratkaisuksi radikaalia kurjistamistoimenpidettä: polkupyöräilyä. Voi kuulostaa älyttömältä että ehdotan polkupyörää ratkaisuksi kaikkiin maailman ongelmiin. Sitä se ei varmaankaan ole, mutta ihmisvoimin liikkuva polkupyörä voi silti olla eräänlainen suuntaviitta ongelmien ratkaisuun johtavalla (pyörä-)tiellä.
Kapitalismin keskeisin piirre on tietystikin pääoman lähes rajaton valta, “riistäjän rautainen laki”. Maailmaa ei yleisesti ottaen rakenneta ihmisiä varten, vaan pääoman eli varallisuuden ja tuotannon välineiden ainaista lisäämistä ajatellen. Kapitalismin valtavat voitot eli tuotannon ylijäämä, ja sen ohella myös “elintason nousu” eli keskiluokkainen mukavuushyvinvointi perustuvat pitkälti halpaan energiaan. Keskiluokkaisille ja rikkaille nykyaikainen fossiilisiin polttoaineisiin pitkälti perustuva "edistys" voi näyttäytyä todellisena kehityksenä ja täten ilmiselvänä ihmiskunnan tavoitteena. Mutta tosiassa suurin osa maailmasta elää huomattavasti omavaraisemmassa ja materiaalisesti köyhemmässä todellisuudessa, eikä näköpiirissä ole keinoa jolla energiaylijäämän mahdollistama helppo elämä tuotaisiin kaikkien saataville. Merkittävällä osalla maailman väestöstä ei ole varaa edes polkupyörään. Nykyisenlainen tuotanto ja kehitys myös vaikuttaisi tuottavan ympäristöongelmia nopeammin kuin se pystyy niitä ratkaisemaan. Kyseessä on siis mielestäni ajatusharha nykyajan hyvinvoinnista. Uskaltaudun väittämään jopa että elintasoajattelu ja edistyksen ihannointi on nykypäivän “oopiumia kansalle”: elämää muuttavan toiminnan lamauttavaa uneliaan mukavuuden kuvitelmaa.
Vaikka kapitalismi kaatuisikin omaan mahdottomuuteensa ja resurssit jaettaisiin sitten tasaisemmin, ei luonnonvaroja todennäköisesti tule siltikään riittämään nykyisenlaisen länsimaisen elämäntavan ylläpitämiseen. Näyttäisi siltä että tarvitsemme vaihtoehtoja jotka voisivat palauttaa tasapainon.
Polkupyörän tärkein ominaisuus universumin energiatasapainon kannalta onkin tietysti sen matala energiankulutus. Pyöräillessä energiankulutus on "todellisemmalla" tasolla, joka perustuu käsinkosketeltaviin ja helposti ymmärrettäviin asioihin, kuten ruokaan ja pyöräilijän itsensä tuottamaan voimaan. Pyörän valmistukseen ja ylläpitoon kuluvaa pienehköä energiamäärää lukuunottamatta se ei vaadi ruoan lisäksi ollenkaan ulkopuolista energiaa, kuten kantotuolia kannattelevaa orjaa, kärryä vetävää hevosta tai auton moottorissa palavaa bensiiniä. Pyöräilijä on lähes autonominen, eli vain itseään tarvitseva. Autonomia on toki positiivista, mutta sen hintana on vastuu, tässä tapauksessa liike-energian generoimisesta. Pyöräily irroittaa käyttäjänsä lähes kokonaan globaalista energiantuotannosta ja siihen liittyvistä ongelmista, mutta tietysti myös sen eduista, kuten nopeudesta ja helppoudesta. Se ei olisi tasapainottava tekijä jos se olisi kaikkea samaa kuin polttoaineeseen perustuva tehokkuus. Tietystikään pyörät eivät putkahda tyhjästä, vaan niiden valmistus vaatii jonkin verran teollista tuotantoa. Yksinkertaisena kapistuksena pyörä vaikuttaisi kuitenkin olevan miellyttävässä energeettisessä sweet spotissa verrattuna polttomoottoroituihin ajoneuvoihin ja toisaalta liikkumismuodoista perinteisimpään ja yksinkertaisuudessaan jaloimpaan eli kävelyyn.
Energia, tuo universumin pohjimmainen rakennusaine, on kaiken perusta. Kaikki fyysinen tuotanto perustuu raaka-aineiden lisäksi energiaan. Kuten todettua nykymaailman tuotantorakenne ei ole kiinnostunut ensisijaisesti ihmisistä tai luonnosta tai todellisesta hyvinvoinnista, vain pääoman lisäyksestä. Siksi sen logiikalla myös energiaa on käytettävä niin paljon kuin mahdollista, mahdollisimman suuren tuotannon ja niinkutsutun kilpailukyvyn aikaansaamiseksi. Koska talous on nykyään kilpailua jossa kovin suoritus voittaa, ei energian säästäminen ole kannattavaa tai priorisoitavaa. Oikeastaan se ei ole edes mahdollista: kilpailullinen lähtökohta tekee mahdottomaksi yhteistyöhön ja säästäväisyyteen perustuvan toiminnan suuremmassa mittakaavassa. Pääoma on valtaa, energia on pääomaa, joten mitä enemmän energiaa jollain taholla on käytettävissään, sitä enemmän se voi tuottaa lisää materiaa ja täten lisää pääomaa ja lisätä valtaansa. Siksi se tekee kaikkensa lisätäkseen energiantuotantoaan, ja suojelee sitä kuin henkeään.
Jatkuva tuotannon lisääminen tarkoittaa tietenkin jatkuvaa energiantarpeen lisääntymistä. Kyseessä on kasvava ja nälkäänsä vastaavasti kasvattava hirviö. Tuon hirviön lempiruoka on kivihiili, jota se syö tällä hetkellä noin 23 miljoonaa tonnia joka päivä. Ja sen lempijuoma on tietysti raakaöljy, jota se juo tällä hetkellä noin sata miljoonaa 159-litraista barrelia päivässä.
Näitä ihmeaineita ei tunnetusti ole loputtomiin, ja olemassaolevat varat ovat keskittyneet tietyille alueille. Ei kovinkaan yllättäen, maailman kriisit ovatkin usein keskittyneet juuri öljyä ja muita arvokkaita energiaresursseja tuottaville ja omaaville alueille. Esimerkiksi tällä hetkellä käytävä sota Palestiinassa ja Israelissa on esitetty "monimutkaisena konfliktina", jossa kai tärkeimpinä sytysaineina pidetään ideologisia ja uskonnollisia syitä tai yleistä vallanhalua ja kostoa. On kuitenkin todennäköistä että Palestiinan alueella sijaitsevat, kenties noin 500 miljardin dollarin arvoiset raakaöljy- ja nestekaasuvarannot eivät ole aivan vähäpätöisessä osassa tätä pitkään jatkunutta kriisiä. Tilanne on tietysti myös osa suurempaa Lähi-idässä käytävää vuosikymmeniä kestänyttä valtataistelua ja resurssisotaa.
Nykyaikaiset "vaihtoehtoiset" energiamuodot eivät nekään tunnetusti ole ongelmattomia, vaan aiheuttavat kenties hiljaisempia ja huomaamattomampia, mutta vähintään yhtä tuhoisia tuloksia, kuten nykyaikaiseen akkuteknologiaan olennaisesti liittyvässä, Kongossa harjoitettavassa kobolttia ja kuolemaa tuottavassa kaivosteollisuudessa.
Energiantuotantoon liittyy siis käytännössä aina valtavia ongelmia, oli se sitten öljyn vuoksi käydyt sodat ja valtataistelut, ydinvoiman aiheuttamat radioaktiiviset jätteet ja muut ongelmat, vesivoimaloiden padoista aiheutuvat muutokset, tuulipuistojen aiheuttamat lintukuolemat ja alkuperäiskansojen maiden valtaamiset ja niin edelleen. Energian historiaa miettiessäni tuli väkisinkin mieleeni orjuus, jonka voi ajatella olevan kaiken kyseenalaisen energian tuotannon ensimmäinen muoto. Orjatyöläiset, sekä kotimaissa että siirtomaiden plantaaseilla mahdollistivat isäntien ja emäntien satumaisen rikastumisen ja epäsuorasti myös keskiluokan vaurastumisen siirtomaavalloissa ja niiden liittolaisten piirissä. Usein ajatellaan Suomen olevan kolonialismista puhuttaessa puhdas, mutta on tärkeää muistaa että globalisoituneessa maailmassamme kaikki liittyy kaikkeen, ja onhan Suomi jatkuvasti käynyt kauppaa siirtomaavaltojen kanssa. Toki Suomi on myös suoraan kolonisoinut esimerkiksi Saamelaisten maita ja niillä sijaitsevia luonnonvaroja.
Fossiiliset polttoaineet ja muu nykyisenlainen ei-ihmisvoimainen ja siksi ensisilmäyksellä neutraalimmalta ja korrektimmalta vaikuttava energiantuotanto voidaankin nähdä suorana jatkumona orjuudelle ja kolonialismille. Ihmisten suoran hyväksikäytön sijaan vain hyväksikäytetään ihmisten asuinalueita, ilmastoa ja luonnonvaroja. Tietysti epäinhimillistä palkkatyötä ja muita orjuudenkaltaisia oloja ei sovi unohtaa. Mutta teoriassa laillinen orjuus on lakkautettu suuressa osassa maailmaa, eikä “virallisia” siirtomaitakaan juuri enää ole olemassa. Länsimaalaiset voivat ainakin kuvitella olevansa oikeamielisiä tässä suhteessa.
Mieleeni tuli tarkastaa orjuuden suoranaisen laillisuuden lopettamisen ja fossiilisten polttoaineiden laajamittaisen käytön aloittamisen historiallinen suhde. Ensimmäinen kaupallisesti menestynyt höyrykone keksittiin Wikipedian mukaan vuonna 1712, ja James Wattin parantelema malli lanseerattiin 1764. Britannian imperiumi taas ainakin muodollisesti muutti orjuuden laittomaksi muutamaa vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1807. Väkisinkin ilmoille nousee kysymys: olisiko orjuutta koskaan (muodollisesti) lakkautettu jos höyrykone, kivihiili ja muut fossiiliset polttoaineet eivät olisi korvanneet orjuuden mahdollistamaa halvan energian laajamittaista hyväksikäyttöä?
Esitellyistä ongelmista olisi helppoa syyttää välinpitämättömiä megarikkaita, sotahulluja johtajia ja ahneita kapitalisteja. Mutta kuten viime aikoina internetiä kiertäneessä tweetissä analysoidaan fasismia jotensakin tähän tapaan: "fasismi ei saavu toitottaen alistamista ja tyranniaa, vaan etuoikeutetuille se tarjoaa turvallisuutta, normaaliutta ja perinteitä" niin samaten kapitalismi ja kolonialismi tarjoaa etuoikeutetuille, suurelle osalle suomalaisista, mukavuutta, helppoutta ja pinnallisia nautintoja. Jos satut sopimaan kuvaan oikeanlaisesta ihmisestä ja niin kauan kun teet osasi kyseenalaistamatta tyytyen vallanpitäjän tarjoamiin antimiin, nämä hirviöt hyödyttävät sinua. Tavallaan kaikilla keskiluokkaisilla ihmisillä on edelleen orjia jotka tekevät likaiset, raskaat ja vaaralliset työt, he ovat vain piilotettu näkyvistä. En voi väittää itsekään olevani vapaa kapitalismin myötäilemisestä, elänhän suurinpiirtein tavallista ja mukavaa elämää. Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan on kuitenkin ymmärtää osallisuutensa. Toinen askel voisi olla polkupyöräilyn aloittaminen.
Toki koetan kaikella tällä perustella myös itselleni polkupyörän merkittävyyttä, olenhan toistaiseksi omistanut elämäni sille. Olenkin koettanut tarkastella sitä kriittisesti, mutta silti olen aina vain vaikuttuneempi sen mahdollisuuksista. Ensimmäisenä kyseenalaistavana kysymyksenä on vaikkapa ajatus lapsista, vanhoista, vaivaisista ja muuten liikuntarajoitteisista: kaikki eivät voi ajaa polkupyörällä vaan tarvitsevat ulkopuolista apuenergiaa. Väitän kuitenkin että jos maailma olisi järjestetty enemmän polkuvoiman varaan, riittäisi apuenergiaa, oli se sitten fossiilista tai uusiutuvaa, ja vaikkapa turvallista kaupunkitilaakin sitä tarvitseville huomattavasti nykyistä paremmin. Toiseksi, pelkän liikenteen muuttaminen ei tietenkään muuta koko järjestelmää. Haluankin painottaa pyöräilyn muuttavan liikenteen lisäksi kulttuuria ja ihmisten elämää ja kenties sitä kautta koko maailmaa. Pyöräily on esimerkki järkevästä energiankäytöstä eli erilaisesta toimimisen ja olemisen tavasta. Pyöräilyä ei ole myöskään helppo approprioida osaksi mitään hierarkkista järjestelmää. Sen luonne on perustavanlaatuisesti vapaudellinen.
Pyörän olemassaoloamme muuttava potentiaali ei rajoitukaan sen puhtaasti materiaaliseen ulottuvuuteen. Täytyy ottaa huomioon myös ruumiilliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja henkiset tekijät. Oman voimansa tuottaminen johtaa väistämättä lisäntyneeseen keholliseen yhteyteen. Ponnistelun kautta veremme kiertää voimakkaammin, ruokamme sulaa puhtaammin ja hengityksemme kulkee voimakkaammin. Nämä pohjimmaiset ja primitiiviset toiminnot ovat tunnetusti tehokas vastalääke pysähtyneisyyden aiheuttamaan apatian ja tunnottomuuden tilaan. Pyöräilijä kohtaa maailman sekä muut ihmiset lähemmin ja avoimemmin, toisin kuin sulkeutuneena itseltään ja etenkin muilta hengenvaarallisen tonnin painoisen peltilaatikon eli auton sisään. Joukkoliikennevälineisiin verrattuna pyörä mahdollistaa ainakin jossain määrin toimimisen omien halujensa, ei valmiiksi asetettujen mahdollisuuksien mukaan.
Niille jotka eivät vierasta filosofisten, henkisten, ja jopa uskonnollisten aspektien käsittelyä voidaan sanoa pyöräilyn tuottavan epikurolaista todellista nautintoa, onnea ja riemua: toimintakyvyn lisääntymistä lyhytkatseisen mukavuuden sijaan. Pyörän kanssa ponnistelu voidaan nähdä jopa Simone Weilin elämän kiintopisteeksi asettaman henkisen leivän saamisen mahdollistavana ikuisen työn, omistautumisen ja armon tuottavan antautumisen ja kärsimyksen muotona. Weililäisittäin pyöräily on suoraa olemassaoloa, toimimista tässä ja nyt omien voimiensa varassa. Elämän perusteeksi nousee polttoaineiden mahdollistaman passiivisuuden ja teknologian lupauksien aiheuttaman henkisen pakenemisen sijaan ruoka ja toiminta. Mielikuvituksemme harhaisten tai vähintäänkin imaginääristen, ei-todellisten, mukavuuden kuvitelmien sijaan voimme keskittyä Elämään. Hyvä elämä ja henkinen täyttymys eivät ole kiinni edistyksestä, nopeudesta, helppoudesta tai rikkaudesta.
“Merkki siitä että jokin on aitoa on se että se on kovaa ja karkeaa. Siitä voi löytää iloa, ei nautintoa. Nautinnollinen kuuluu unelmiin.”
Simone Weil, “Illusions”, Gravity and Grace, 1947
(suomennos kirjoittajan)
~~~~~~~~
Jos olisin todella radikaali, siteeraisin meille suomalaisille läheisempää Weilin kaltaista (entistä) kristillistä anarkistia, Jukka Poikaa:
Herra on mun moottori
joo, ja pyhä henki on sen potkuri
just niin mä laulan
lempi on mun bensiini
sydämestä sydämeen se virtaapi
Mul on hyvin vahva tunnesiitä mikä mua ajaa
eikä tähän päähän mahdutoista johtajaa
kun rehellinen raju rakkaus ilman rajaa
peruskallio jolle rakentelen mun majaa
Kapteni Ä-ni, “Herra on mun Moottori”, Parhaat, 2002
Kantavina ajatuksina ovat siis rakkaus tärkeimpänä todellisuuden rakennusaineena, energiana, ja rehellisyys maailmaa kohtaan ja itsensä kanssa. Weilinkin mukaan pahuuden ja synnin mahdollistaa epätodellisuus, todellisuuden hylkääminen, poispäin katsominen.
Kyseessä on kuitenkin sen verran kontroversiaali hahmo että on parempi jättää tämä osio pois.
~~~~~~~
Pyörä on erikoisuudessaan ja erityisyydeessään, jopa outoudessaan myös sorkkarauta jolla rikkoa jäykkiä sosiaalisia sääntöjä, hierarkioita ja muita haitallisia käyttäytymismalleja. Yksi vallankäytön välineitä on sosiaalisten vaatimusten ylläpito, tietynlaisen elämän viettäminen ja hyväksytyn ulkomuodon säilyttäminen, jotka usein vaativat nykyaikaisia energiaintensiivisiä välineitä, kuten autoja ja turhia kulutushyödykkeitä. Niinkuin Diogenes tynnyrissään, pyöräilijä on väkisinkin esimerkki erilaisesta elämäntavasta, joka ei ole yhteensopiva vallitsevan käytännön kanssa.
Toki pukeutumalla kalliisiin urheiluvaatteisiin ja asettamalla huippuedistyksellisen suorituspyöränsä harrastusobjektiksi, tai vaikkapa ylikorostamalla pyöräilyn terveyshyötyjä, voi fossiilikapitalismiin muuten sitoutunut kunnon kansalainen koettaa häivyttää pyöräilyn radikaaliutta ja saada hyväksynnän yhtenä muista työpaikan kahvihuoneessa. Ja vaikka pyörä jollakin tasolla voikin olla osana valtaapitäviä rakenteita ja sosiaalisia käytäntöjä, kuten vaikkapa yksittäisenä "vihreänä" osana modernin suurkaupungin liikenneratkaisuja, tulee tuon Babylonin systeemin kanssa toimiessa polkupyörälle aina jokin raja vastaan, jonka jälkeen viimeistään sitä aletaan pitää epärealistisena ja naurettavana. Jos pyörän kuitenkin ottaa sydämeensä kokonaisuudessaan ja loppuun saakka, pitäen aina mielessä energiatasapainon, se aukaisee mahdollisuuden siirtyä ainakin askeleen verran maanisen energiantuhlauksen järjestelmän ulkopuolelle.
Lainatakseni vanhaa filosofista kaskua:
Filosofi Diogenes nautti illallista syöden leipää ja linssejä. Hänet näki filosofi Aristippus, joka eli mukavasti kuningasta imarrellen, joka totesi: "Jos opettelisit palvelemaan kuningasta, sinun ei tarvitsisi syödä leipää ja linssejä." Tähän Diogenes vastasi: "Opettele selviämään leivällä ja linsseillä ja sinun ei tarvitse palvella kuningasta."
Samaa voisi sanoa öljystä ja polkupyörästä. Yhdistä pyöräily kasvissyönnin kanssa, niin alat varmasti tuntea itsesi jokseenkin ulkopuoliseksi!
~~~~~~~
Nykyajan kriisit esitetään usein yksittäisinä ongelmina yksittäisine ratkaisuineen. Mutta emme voi ratkaista vaikkapa sotaa "sovittelemalla" jos sen aloittaneita perusteita ei muuteta. Korkeintaan siirrämme sotaa toisaalle tai tuonnemmas. Pian hirviö kuitenkin vaatii taas seuraava ateriaansa ja energia on sille jostain saatava. Jos se ei saa kivihiiltä, öljyä tai maakaasua, tyytyy se uraaniin. Jos uraanikin katsotaan epäterveelliseksi, pystytetään tuulipuistoja. Jos linnut kuolevat tuulimyllyihin johtaen raamatulliseen tuholaishyönteisongelmaan, tarvitaan litiumia, kobolttia, nikkeliä, mangaania ja grafeenia jotta auringon säteet saadaan säilöttyä akkuihin. Noiden mineraalien kaivaminen ilman lähes ilmaista orjatyövoimaa ja jätteidenkäsittelemättömyyttä taas on kovin kallista ja hidasta, ei tarpeeksi tuottavaa. Jos hirviön ruokkimista ei lopeteta niin sen syötyä kaikki muut tiheämpienergiaiset polttoaineet palaamme vielä takaisin viljalla ruokittuun ihmis- ja eläinorjuuteen.
Teknologialtaan huimaavan kehittynyt nykymaailmamme on toki ihmeellinen, ja helposti voi ajatella, ainakin mukavalla kotisohvallaan istuen, että tuon kehityksen aiheuttama tuho ja kärsimys on valitettavaa, mutta kuitenkin välttämätöntä ja siten oikeutettua. Kuitenkin voidaan voiko mikään oikeuttaa syyttömien kärsimyksen? Ivan Karamazovin tavoin: korvaako mikään yhden lapsen yhden ainoan kyyneleen? Asiat tulisi asettaa tärkeysjärjestykseen: teknologinen kehitys tulisi nähdä mahdollisuutena, ei lähtökohtana.
Tässä ajassa pyörä ei ole vain symboli erilaiselle omavaraisemmalle ja harmonisemmalle maailmalle, se on fyysinen ja täysin todellinen työkalu ja kulkuneuvo jota voimme hyödyntää joka päivä elävässä elämässä. Polkupyörä on myös upea ja harvinainen esimerkki ihmisen ja tieteen kyvykkyydestä luoda jotakin lähes yliluonnollisen tehokasta sanan todellisessa merkityksessä.
Aki Viren