Olen suhtautunut pitkään varautuneesti mutta lievän uteliaasti kaikenlaiseen "suorituspyöräilyyn" jossa ajamisen tahti on millään tavalla ennalta määrätty. Runsaasti harrastamani vapaa pyöräretkeilykin kuitenkin joskus äityy vauhdikkaaksi, pitkäkestoiseksi ja hieman rankaksi, joten sinänsä pitkänmatkan pyöräilyä on tullut harjoiteltua. Ja johtuneeko tähtien asennosta syntyessäni, vai sattumasta joka ajoi minut teininä urheiluseuraan, on kunnon liikunnan aiheuttamilla maitohapoilla ja adrenaliinilla sekä itsensä ylittämisellä ja leikkimielisellä kilpailullakin sijansa sydämessäni.
Näin päädyin huhtikuun 22. päivänä ensimmäiseen viralliseen pitkänmatkanpyöräilytapahtumaani, Bembölestä lähteneeseen "Espoo 200" -brevettiin. Kyseessä on siis 200 kilometrin pituinen ajo, joskaan ei kilpailu, jossa on perinteisen ranskalaisen pyöräilyseuran Audax Club Parisienin sääntöjen mukaisesti 13,5 tunnin aikaraja suorittamiselle. Muutama vuosi sitten kokeilin vapaamuotoisesti ajaa kaksisataa suunnilleen aikarajan puitteissa, ja siinä onnistuinkin. Ainoana huolenani nyt oli varhainen keväinen ajankohta, joka tarkoitti pidempien pyörälenkkien vähäisyyttä tälle "kaudelle", ainoa pidempi matka tänä vuonna oli ollut edellisenä viikonloppuna järjestetty Yksivaihde.netin perinteinen Helsinki-Porvoo-Helsinki -ajo. Talvi oli kuitenkin ollut ankara ja pitkät työmatkat sohjossa, jäällä ja hangessa olivat koulineet kuntoni melko hyväksi. Osallistumispäätöksen sinetöi kun kollegani Matti innostui myös ajatuksesta, joten saisin seuraa vähintäänkin lähtöpaikalla!
Valmistauduin käymällä Myyrän läpi: putsasin voimansiirron huolellisesti, vanteet summittaisesti ja tarkastin lokasuojien ja tarakoiden kiinnitysruuvit, joista yksi olikin hieman löysällä, takajarrusillan ruuvilla on jostain syystä tapana löystyä puolivuosittain. Muuten pyörä olikin valmis kovaan ajoon kuten aina. Olin jo hieman aikaisemmin muuttanut kokonaisuutta vauhdikkaammaksi irrottamalla takatavaratelineen sekä vaihtamalla avopolkimet suorituskykyä lisääviin häkkipolkimiin.
Ilmatieteenlaitoksen epäkaupallinen sääennuste lupaili kaunista päivää: +7...+15 astetta ja aurinkoista. Tavallisesti suosimani ‘villaiset pitkät kalsarit & shortsit’ -yhdistelmä ei nyt tullut kyseeseen lievän alkavan nivushiertymän johdosta. (Pehmeät villahousut aiheuttavat helposti nivusten hikoamista jos on liian lämmintä) Valitsin alaosaksi villakankaiset tiukahkot puvunhousut ja polvisukat sekä nahkaiset Ecco-ulkoilukengät. Yläosana oli villainen t-paita, puuvillainen hobittityylinen liivi, paksumpi villapaita sekä varalle pakkasin ohuen silnylonia tai vastaavaa keinomateriaalia olevan pienen sadetakin. Päähän vielä ohut villainen putkihuivi ja ohut villainen pyöräilylippis. Kylmää pelkäävänä pakkasin myös ohuet nahkarukkaset jotka tarvittaessa voisi vetää ajohanskojen päälle.
Tankolaukkuun pakkasin runsaasti tofulla ja kurkulla täytettyjä eväsleipiä, turkkilaisia glukoosisiirappi-saksanpähkinäpötköjä, kuivattuja luumuja, kaksi banaania, vähän suolapähkinöitä ja muutamia eväspatukoita. Hyvin pitkälti kasvipohjaista eli lähes vegaanista ruokavaliota noudattavana sopivien välipalojen tai aterioiden saanti teiden varsilta on usein haastavaa, joten varauduin kunnolla ennakkoon. Kollegani Matti on huomannut saman ongelman, joka käynee ilmi jokaiselle pyöräilyä harrastavalle vegaanille, ja oli täten myös varautunut runsain eväin.
Eväiden lisäksi pakkasin perustyökalut, tubeless-renkaan paikkausvälineet, kaksi sisäkumia, paperikartan, puhelimen, pyyhkeen, huulirasvaa ja kasvorasvaksi "Egyptian Magic" -voidetta. Aina laukussa mukana olevat pieni puukko, lusikka, satulan sadesuoja ja Voile-remmi saivat myös jäädä etutaskun pohjalle, muut epämääräiset pienesineet ja roskat siivosin pois.
Kevyttä aamupalaa nautittuamme lähdimme saattajani Inkan kera kotoa kohti Bemböleä. Siirtymä kotoa starttiin ja maalista kotiin lisäsivät päivään 20km suuntaansa, eli kokonaismatkana oli 240 kilometriä. Tämä tulisi olemaan pisin koskaan yhtenä päivänä ajamani pyörämatka.
Matti oli bongannut meidät Leppävaaran toiselta puolelta ja odotti yllätykseksemme läheisessä risteyksessä. Siirryimme siis yhdessä lähtöpaikalle. Olimme viimeisten joukossa, vaikkakin hyvissä ajoin. Brevet-kortin jonotuksen yhteydessä söin hieman eväsleipiä ja kortit leimattuamme ja hieman vielä vaatteita säädettyämme pääsimme matkaan. Pyysin järjestäjältä paperista tielistaa, ja yllätyksekseni olin ainoa joka oli sitä kysynyt! Joko kansanperinteen harrastajia ei lisäkseni ollut tai sitten heillä oli tiet ja käännökset selostava paperi omasta takaa. Päivä oli jo lämmennyt sen verran että saatoin ottaa alushousut pois ja ajaa pelkillä kovasta ja ohuesta villasekoitteesta tehdyillä päällishousuilla, joka lisäsi miellyttävästi ilmanvaihtoa hiertymille kriittisillä alueilla. Pehmustettuja ajohousuja oudoksun lähtökohtaisesti, ja erittäin sisäänajettu titaanikiskoinen nahkasatulani onkin istumismukavuudeltaan toiminut aina moitteetta, kuten tälläkin kertaa.
Päivän jännittävin osuus eli muiden pyöräilijöiden ja toimitsijoiden kohtaaminen oli sitten ohi, enää tarvitsi vain pyöräillä! Lähtö tapahtui sitä mukaa kun leiman sai korttiin, joten lähtiessämme lähes viimeisinä olivat siis muut 100+ ajajaa edellämme erittäin pitkänä löyhänä letkana. Parinkymmenen kilometrin siirtymä lähtöpaikalle ei ollut vielä aivan lämmitellyt lihaksiamme, joten alkumatkan mäet kiivettiin hitaasti ja rauhallisesti. Päästyämme tasaisemmille maalaisteille alkoi vauhti hieman kiihtyä, ja ensimmäiset pari tuntia ajoimme kohtuullista vauhtia pysähtymättä, nauttien ajaessa sokeripitoisia naposteltavia. Tienreunassa toteutetun pienen evästely- ja järjestäytymistauon jälkeen jatkoimme kohti Karkkilaa. Siellä teimme pienenpienen poikkeaman kauppaan hankkimaan lisää eväitä, koska seuraava kauppamahdollisuus olisi vasta samaisessa Karkkilassa paluumatkalla, noin 70km myöhemmin. Karkkilasta olisi löytynyt varmaankin jotain lämmintä vegaanista ruokaa, mutta oli hieman liian kuumaa ja aikaista lounaalle. Puolivälin kontrollin eli Keppana Kellarin menuun emme halunneet luottaa. Ostimme siis lisää leipää, banaaneja, omenamehua ja urheilujuomaa jne ja jatkoimme matkaa. Nesteytysaineena käytin Jan Heinen oppien mukaisesti vedellä jatkettua omenamehua, joka toimikin erinomaisesti. Loppumatkasta nauttimani pelkkä omenamehu taasen oli hieman ällöttävän makeaa pidemmän päälle, ja juoma aiheutti myös pullon muuttumisen tahmaiseksi, sekä ajon jälkeen muurahaisten kokoontumista pullotelineen läheisyyteen...
Karkkilan ja Liesjärven kansallispuiston väliin jäävä alue oli mielenkiintoinen polveilevine mäkineen ja kauniine järvineen. Tien päällyste oli huonokuntoista ja mäet lyhyitä ja teräviä, joten ajo muuttui tällä etapilla melko dynaamiseksi ja viistoputkivipuja sai ronklata vähän väliä rungon molemmilla puolin. Maisemien hienous kuitenkin palkitsi haasteen. Täristävän huonokuntoisen tien jälkeen toverini pyörän lokasuojankiinnitys oli löystynyt, joka vaati takakiekon irrottamista ja keskiöntakaisen kiinnitysruuvin kiristystä. Asvaltin jälleen muututtua sileäksi ja maaston tasaisemmaksi olimmekin pian ensimmäisellä kontrollilla eli ravintola/kaljakuppila Keppana Kellarilla. Paikka oli juuri sellainen kuin saattoi nimen ja sijainnin perusteella odottaa: harkittu sekamelska luovaa huoltoasemaestetiikkaa, erikoisoluttarjontaa, maalaishuumoria ja lihapainotteista ruokaa. Aikaa vastaan enemmän tai vähemmän ajaville pyöräilijöille mainostettiin keittiöstä heti valmiina riistakeittoa, joten tyydyimme kylmiin 0-kaljoihin ja venyttelyyn terassilla sekä omiin eväisiin parkkipaikalla. Evästaukoa säesti ympäriinsä parkkeerattujen pyörien navigointilaitteiden piippailu.
Jatkoimme matkaa jotenkuten levähtäneinä ehkä noin kahdenkymmenen minuutin tauon jälkeen. Pienen uudelleenlämmittelyn jälkeen tauolla kovettuneet jalkalihakset alkoivat taas pyöriä kevyesti ja maantienvarren maisemat vaihtuivat tasaisesti. Kääntyessämme takaisin kohti Espoota käänsimme selkämme myös länsituulelle ja vauhti täten yltyi luonnostaan. Kiisimme pitkin kaartelevia teitä helposta vauhdista innostuneina. Myötätuulta ei kestänyt kuitenkaan montaakaan tuntia kun tuuli jotenkin onnistui kääntymään taas kevyeksi vastaiseksi. Olimme ruokailleet vain kevyesti ja pian alkoikin vatsa tuntua taas tyhjältä joten kaipasimme jotain naposteltavaa kunnollisempaa ravintoa. Sopivaa uimarantaa ei tullut vastaan jossa evästellä ja pulahtaa samalla virkistävään jäiseen järviveteen, täten tyydyimme pysähtymään jonkinlaisella motoristien taukopaikalla Cafe Lättiksen pihassa. Piknik-pöydän ääressä söimme voileipiä ja oioimme lihaksiamme noin vartin verran.
Ilta alkoi viiletä ja päivä kääntyä iltaan. Kaiken kevyeksi tekevän kirkkauden laantuessa ja tien muuttuttua erittäin rosoiseksi ja kuoppaiseksi alkoi ajomoraali hieman kärsiä tauon jälkeen. Itselleni tämä oli päivän haastavin hetki, ja jos olisin ollut yksin olisi tunnelma varmasti latistunut hieman surkeaksi. Kaverin ajaessa vierellä on kuitenkin tsemppaaminen helpompaa, ja lopulta vauhti otti taas vallan väsymyksestä ja ajo alkoi sujua entiseen malliin. Pikkutiet vaihtuivat 2-tieksi, tuuli kääntyi taas myötäiseksi ja painelimmekin kovaa vauhtia kohti toista kontrollia eli ABC Masuunia. Huoltoasemakompleksin terassilla joimme vihreää teetä lämmittääksemme vatsalaukkujamme jotka olivat saaneet vain kylmää ruokaa koko päivän ajan. Epäilin kärsiväni lievästä kivennäisainepuutoksesta, joten terästin teekupillista pussillisella suolaa. Tämä terveyscocktail toimikin ruuansulatusta ja nestetasapainoa korjaavana lääkkeenä, mutta sen maku yhdistettynä auringossa kuumenneeseen huoltoaseman pihaan ja bensankatkuun meinasi saada oloni hieman pahoinvointiseksi. Söimme hetken eväitä, joimme teetä ja huuhtelin kasvoistani hien, kasvorasvan ja tiepölyn sekaista kerrosta useampaan otteeseen raikastuakseni. Vielä ilmeni että Matin Fairlightin satulan kulma oli muuttunut itsestään ja kaipasi pientä hienosäätöä.
Noin kahdeksan tunnin ajon jälkeen kokonaisvaltaisessa olotilassa alkoi jo tuntua ajamisen merkkejä eli hartioiden jäykkyyttä, nälän, kylläisyyden, hyvän ja huonon olon lieviä aaltoiluja. Olotilat huomasi oikeastaan vain tauoilla, ajaessa kaikki sujui enimmäkseen hyvin ja mukavasti.
Tästä kohtaa maaliin oli kuitenkin enää 50 kilometriä helppoa ja suoraa tietä ja tuulikin oli ainakin puoliksi puolellamme. Koko päivä oli sujunut yllättävän kevyesti, ja juuri minkäänlaista huolta maaliin- ja kotiinpääsystä ei enää ollut. Ajoimme 120-tietä reilut kaksikymmentä kilometriä vailla suurempia sattumuksia tai nähtävyyksiä. Päästessämme takaisin Velskolantielle odotti meitä vielä viimeinen mäkinen osuus, josta kollegani osasi varoitella etukäteen. Väsymys antoi enimmäkseen tilaa lopun innostukselle ja ajoimmekin monet mäet kovaa vauhtia ylös ja muutenkin kiristimme vauhtia loppua kohti. Tämä lopussa säästössä oleva energia olikin osoitus sopivan varovaisesti tahdista päivän aikana. Tuhlailimme ajovoimia siis tässä vaiheessa jo vapaasti ja lensimme mäkisiä ja mutkaisia Espoon pikkuteitä kohti Bemböleä. Bodomjärven viereinen tie hoidettiin myös reippaasti alta pois ja olimmekin pian maalissa Shell Bellinmäen pihassa jossa odotteli noin kuusi muuta vastikään maaliin tullutta pyöräilijää. Leimasimme kortit ja luovutimme ne kassalla. Lähtöaikamme oli 10:08 ja saapumisaika 20:46, eli matka-ajaksi tuli 10 tuntia ja 38 minuuttia. Maksimiaikarajaan oli vielä siis vajaa 3 tuntia jäljellä.
Olo oli päivän ajon ja lopun kirityksen jälkeen kaikkensa antanut ja mukavan pärähtänyt. Kumpaakaan ei vaivannut mikään erityinen fyysinen tai henkinen tuntemus, vain asiaankuuluvaa pientä kolotusta ja väsymystä oli havaittavissa. Ensimmäinen brevettimme oli oikein onnistunut ja sujui jopa yllättävän helposti. Edessä oli enää viimeinen 20 kilometriä kotiin iltapalalle ja levolle. Inka pyöräili vielä iltalenkiksi meitä vastaan maalille ja lähdimme rullailemaan kohti Helsinkiä.
Seuraavinakin päivinä olo oli hyvä, vain tavallistakin nälkäisempi. Muutama päivä tapahtuman jälkeen alkoi mieleni jo tehdä mieli lisää ja pidempää ajoa, joten lähiviikkoina ajettavat 300 ja 400 kilometrin brevetit ovat harkinnassa! Tulevaisuutta ajatellen mitään ihmeempiä kehitysideoita kaluston tai varusteiden suhteen ei tullut mieleen, pyöräni Myyrä toimi erinomaisesti ilman minkäänlaisia ongelmia, joten kevyen harjoittelun lisäksi kaivataan vain kaunista säätä ja myötätuulta!
Aki Viren
Lisätietoa vastaavista tapahtumista löydät randonneurs.fi -sivustolta