1912: Harry Brearley keksii ruostumattoman teräksen Sheffieldissä. Kromin lisääminen teräkseen ruosteen estämiseksi oli keksitty jo 1700-luvulla ja monta kertaa sen jälkeen, mutta vasta Brearlyn keksimänä siitä tuli kaupallinen ja teollinen menestys.
1968: Shimano esittelee Automatic 5 -navan. Viisivaihteisen kierrepakan sisään on rakennettu kaksi vaihdetta, jotka vaihtuvat automaattisesti keskipakoisvoiman avulla pyörän nopeuden mukaan. Kuski saa itse valita missä nopeudessa vaihde vaihtuu. Ideana oli tehdä liikkeelle lähdöstä helpompaa. Tuote ei ole menestys.
1978: Japanilainen Bridgestone valmistaa 1970-luvun lopulla Submariner-mallisia pyöriä, joissa rungon pääkolmio on ruostumatonta terästä. Pyöriä markkinoidaan etenkin rannikoille, joilla suolainen merivesi pääsisi ruostuttamaan tavallisen teräksen piloille. Runkoputket liitetään toisiinsa erikoisesti valamalla “muhvit” niiden päälle. Submarinereita valmistetaan paljon, mutta rosteri ei yleisty polkupyörän runkomateriaalina.
1992: Shimano tuo markkinoille ensimmäisen Nexus-napavaihteen, Inter-7:n. Shimanon ensimmäinen napavaihde esiteltiin jo 1958, mutta Nexusta edeltäviä malleja pidetään yleisesti huonolaatuisina. Nexus on nykyään valtava menestys.
Samana vuonna ranskalainen Mavic esittelee Zapin, joka on tietääkseni ensimmäinen kaupallinen polkupyörän sähkövaihde. Zap ei toimi täysin vailla ongelmia, mutta se saavuttaa jonkinlaista suosiota ammattipyöräilijöiden keskuudessa ja useita voittoja Chris Boardmanin käytössä.
1997: Nexus Auto D on Shimanon ensimmäinen sähkövaihde. Se on lisäosa nelivaihteiseen Nexus-napaan, joka vaihtaa vaihdetta automaattisesti pyörän nopeuden mukaan. Vaihdetta voi ohjata myös tankoon tulevasta ohjaimesta, jonka näyttö kertoo myös pyörän nopeuden. Auto D jää harvinaisuudeksi.
1999: Mavic julkaisee Zapista langattoman version nimeltä Mektronic. Mavic on vielä enemmän aikaansa edellä kuin Zapin kanssa ja esimerkiksi vanhanaikaisista paristoista huolimatta takavaihtajan paino ei nouse Mektronicissa kuin pari grammaa. Mektronicin maine on todella huono. Sen flopin myötä vaihdesysteemien valmistus Ranskassa loppuu.
2000: Automatic Inter-3 on yksinkertaisempi versio Auto D:sta, joka toimii kaksi vuotta aiemmin esitellyn kolmivaihteisen Nexus-navan kanssa. Takahaarukan alaputkeen kiinnittyvä virtaviivainen laatikko sisältää nopeusanturin, pienen sähkömoottorin joka vetää vaihdevaijeria ja neljä AA-paristoa.
2001: Nexave C910 tai Nexave Di2 osasarja on Shimanon näkemys edistyksellisestä kaupunkipyörästä. Vaihteiden lisäksi tietokone säätää automaattisesti osasarjaan kuuluvia joustohaarukkaa ja takaiskaria. Virta tulee takanavan dynamosta. Sarja on tarkoitettu sitä varta vasten suunniteltuun runkoon ja jää harvinaiseksi. Siitä kuitenkin valmistetaan vielä päivitetty versio pari vuotta myöhemmin.
2003: Di2 tuodaan Nexus-mallistoon nimellä Cyber Nexus. Kyseessä on käytännössä toisen sukupolven Nexave Di2 napavaihteella, mutta Cyber Nexus on liian siisti nimi jättää mainitsematta.
2005: Reynolds esittelee 953-putkisarjan, joka on valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Tämä on vanhin tämänhetkisistä merkkivalmistajien rosteriputkista. Siinä missä Submarinerissa rosteri oli valittu kestävyyden takia on 953 tarkoitettu ainoastaan hienoimpiin maantiepyöriin ja sen paras vertailukohta runkomateriaalina on titaani. Putkea on myös erittäin vaikea työstää ja hitsata.
2007: Italialainen Columbus esittelee rosterisen Xcr-putkisarjan. Se on pitkälti suora kilpailija 953:lle ja erot niiden välillä ovat pieniä. Molempia putkisarjoja käyttävät lähinnä mittatilausrunkoja valmistavat artesaanit ja niistä voidaan valmistaa uskomattoman kevyitä teräsrunkoja.
2012: Reynoldsin 931-putkisarja on tarkoitettu 953:a halvemmaksi vaihtoehdoksi, jonka käyttö rungonvalmistuksessa on myös helpompaa. Brittiläinen Genesis valmistaa yhä maantierunkoa tästä materiaalista ja se on tietääkseni ainoa saatavilla oleva sarjavalmisteinen rosterirunko tällä hetkellä. Runkosetin paino on huomattavasti suurempi kuin artesaanirosterirungoissa, luultavasti kestävyyden ja helpomman valmistuksen takia.
2013: Dura-Ace Di2 aloittaa sähkövaihteiden nykyisen menestyksen. Edeltäjiinsä verrattuna se on teknisesti yksinkertainen: takavaihtaja on painavampi kuin Zapissa, vaihtajat eivät ole langattomat, vaihteita ei saa automaatille, virtaa ei saa dynamosta eikä siihen kuuluu sähköohjattua jousitusta. Synchro shift automatisoi etuvaihtajan muutamaa vuotta myöhemmässä versiossa.
Samana vuonna Reynolds tuo markkinoille rosterista valmistetut 921-putket, jotka ovat 953- ja 931-putkiin verrattuna halvempia ja helpompia käsitellä. Seinämä voidaan tehdä myös paksummaksi, jolloin putkia voidaan käyttää myös kovempaa käyttöä kohtaavissa retki- ja maastopyörissä. Olen törmännyt vain yhteen tästä putkesta valmistettuun runkoon internetissä.
2016: Automaattiset sähkövaihteet palaavat Nexukseen 13 vuoden tauon jälkeen osana Shimanon sähköpyörien Steps-systeemiä. Edistysaskeleena Shimanon mukaan systeemi oppii polkijan mieltymykset sille missä kohtaa vaihtaa vaihdetta kevyemmälle tai raskaammalle. Idea on sama kuin jo vuonna 1968: tehdä vaihteiden käytöstä helpompaa.
2021: Olen ajatellut polkupyörien teknologiselle kehitykselle kahdenlaista esitysmallia: syklistä ja evoluutiopuuta. Ensimmäinen tarkoittaa eri ideoiden kausittaista vaihtelua, jossa vanhojakin ideoita voidaan esitellä taas uusina. Esimerkiksi uudet gravel-pyörien lyhyen joustomatkan haarukat ovat sukua joustohaarukoille, jotka hallitsivat Paris Roubaix -maantiekilpailua kolmekymmentä vuotta sitten.
Evoluutiopuumallissa taas ajattelen pyörien teknisten ratkaisujen kehittyvän niin, että jokaisesta kehitysaskeleesta haarautuu seuraava sukupolvi, jonka keskinään erilaisista jäsenistä karsiutuu osa pois. Yksinkertainen esimerkki on vannekoko, joita on uusissa pyörissä paljon vähemmän erilaisia kuin vaikka 40 vuotta aikaisemmin.
Kuten muussakin evoluutiossa, tämä kehityksestä karsiutumattomuus ei kerro mistään selkeästä teknologisesta paremmuudesta vaan se on monimutkainen prosessi. Kiinalainen Flying Pigeon on maailman eniten valmistettu kulkuneuvo vaikka onkin polkupyöräksi aika kolho. Kiinan olosuhteisiin se on kuitenkin ollut vailla vertaistaan.
Puun kuvaa ei siis pidä ymmärtää väärin asioita selkiyttävänä järjestyksenä, joka kuvaa teknologian voittomarssia kohti aina jotain parempaa. Sen tarkoitus on tuoda esiin ne kaikki muut haarat, jotka yhtä lailla olisivat voineet nousta vallitsevaksi suunnaksi. Pyrkimys ei ole ykseyteen vaan moneuteen ja liike historiassa suuntautuu ei vain taakse vaan myös sivulle.
Totta kai myös selviä teknisiä edistysaskeleita on tehty. Kierteetön ohjainlaakeri on parempi kuin kierteetön. Fauber-keskiö on painava ja huolto on työlästä. V-jarrut ovat cantilever-jarruja tehokkaammat, halvemmat ja helpommat säätää. Teräs- saatika sitten puuvanteet. Silti kaikki edellä mainitut ratkaisut ovat yhä keskuudessamme jossain muodossa erilaisista syistä.
Jos tarkastellaan näitä kahta tekstin teknologiaa puun näkökulmasta, on niiden kehityshistoria hyvin erilainen. Submariner ei ole ensimmäinen eikä viimeinen rosteripyörä ja rosteri on säilynyt marginaalissa runkomateriaalina tähän päivään asti. Sähkövaihteet taas käytännössä katosivat kiivaan luomisvaiheen jälkeen noin kymmeneksi vuodeksi ja ovat kuitenkin nyt jo syrjäyttämässä mekaanisia vaihteita kokonaan kalliimman pään maantiepyörissä. Pyöräilyssä yleensä ajatellaan kilpapyöräilyn olevan se paikka, jossa teknologia ottaa suurimpia harppauksia. Artikkelin teknologioiden kohdalla huomataan, että tämä ei pidä mitenkään itsestään selvästi paikkaansa. Etenkin Di2:den historia on vankasti mukavien kaupunkipyörien maailmassa. Nykyinen gravel-muotikin on syntynyt aivan jossain muualla kuin Ranskan maanteillä.
Polkupyörä on niin yksinkertainen laite ja muotonsa samanlaisen jo pitkään säilyttänyt, että muutokset vaikka viimeisen seitsemänkymmenen vuoden aikana ovat aika pieniä. Rosterinen Bridgestone Submariner automaattivaihteilla tuntuu siis ihan normaalilta polkupyörältä. Jos asiat olisivat menneet historiassa toisin voisimme nyt ihmetellä kromimolybdeeni-terästä ja vaihdevipuja kuriositeetteina. Petri Vaittinen Kuvat: Petri Racer noin vuodelta 1966.