Kuten jo useampana vuonna joka kesälomaa varten, oli tänäkin vuonna mielessä lähtö pidemmälle pyöräretkelle. Kotoinen Suomi on kovin kaunis ja retkeilyyn hyvin soveltuva, mutta alkaa useiden kymmenien erinäsiten retkien jälkeen olla jo turhankin tuttu, jopa itseään toistava. Joten tällä kertaa jo varhain keväällä aloimme suuntaamaan katsettamme ulkomaille. Jo varhaisessa vaiheessa puheenaiheeksi nousi Norja kerta toisensa jälkeen. Kutsu laitettiin kiertämään kaveripiirissämme. Kaikkien aikatauluun ei tietenkään sovi näinkin suurisuuntainen operaatio: koko kesäloman vietto yhdellä ja samalla retkellä. Erinäisten vaiheiden jälkeen kuitenkin retkikunta alkoi muodostua, ja myös päätös Norjaan lähdöstä saada entistä enemmän kannatusta. Mitenkään selkeä ja päättäväinen ei prosessi ollut, lopullinen päätös tehtiin ja laivaliput Ruotsiin ostettiin vasta viime tingassa.
Lopulta sekä retkiryhmä että suunitelma alkoi vakiintua. Retkikunnan kooksi muotoutui viisi henkilöä itseni mukaan lukien. Suunrempi ryhmä olisikin ollut hankala, etenkin julkisilla liikennevälineillä liikuttaessa. Lähtöpäivä saatiin sovittua, laivaliput ostettua ja tarkempi suunnittelu ja valmistautuminen saattoi alkaa!
Ideana oli siis aloittaa perinteisellä Helsinki-Tukholma -laivalla, ja siirtyä siitä lähijunien avulla länteen päin. Ruotsissa pyörien kuljetus junissa on Suomeakin huonommalla tolalla: pikajuniin ei saa ottaa pyöriä ollenkaan jos ne eivät ole purettuna ja pakattuna. Tutkimuksemme kuitenkin osoittivat että pitäisi olla mahdollista siirtyä noin 7 eri lähijunalla Tukholmasta Strömstadiin. Minulla ja Inkalla oli kokemusta jo viikkojen pituisesta Interrail-matkasta Euroopan halki pyörien kanssa, joten tämä ei vaikuttanut yhtään liian hankalalta. Tämän matkan pitäisi parhaimmillaan onnistua noin yhdessä vuorokaudessa.
Lähtöpäivä koittaa
Tohina saada kaikki valmiiksi, uusi prototyyppipyöräni mukaan lukien, oli ollut kova koko lähtöä edeltävän viikon, ja olinkin jo valmiiksi hieman uupunut. Vielä lähtöaamuna suuntasin Töölön Pyörään vaihtamaan uuden pyörän jarrut toisenmallisiin, ja viime tingassa asensin vielä noin 30 litraa lisää kantokapasitettia lowrider-tarakan ja etusivulaukkujen muodossa. Kiireiltäni en ollut ehtinyt osallistua itse retken suunnitteluun juuri ollenkaan. Ehdotetut reitit ja kohteet vaikuttivat kuitenkin jo tässä vaiheessa lupaavilta.
Tapasimme sataman ajotiellä ja kuvan jälkeen nousimme laivaan!
Laivan ruumaan pyöräily on aina yhtä hauskaa
Ensimmäinen juna ulos Tukholmasta. Pyöräretkillä erityisesti kaikki turha hienostelu unohdetaan ja mennään sillä mitä on!
Pyörät odottavat jatkoyhteyksiä kärsivällisesti ja Ruotsissa vallitsee enimmäkseen kaunis ja aurinkoinen sää.
Junan kyydistä ihailimme muunmuassa Vättern-järveä.
Lievä kyllästyminen on havaittavissa 12 tunnin junailun jälkeen.
Göteborgissa tuttujen luona vietetyn yön jälkeen pääsemme lopulta Strömstadiin, jossa odottelemme lauttaa Norjan puolelle muutaman tunnin ajan.
Kesälomatunnelmaa Strömstadin uimakallioilla.
Norjan puolella Sandefjordissa. Juomapullo piti pelastaa merihädästä.
Yövyttyämme lähellä rannikkoa pääsemme aloittamaan itse pyöräretken. Maisemat olivat alusta asti kiinnostavia!
Ensi hetkistä alkaen sade oli matkakumppaninamme.
Suomalaiselle eksoottisia pinnanmuotoja ei tarvinnut odotella oikeaan vuoristoon pääsemiseen asti. Vaikuttaisi että lähes koko Norja on korkeudeltaan vaihtelevaa.
Kastuneina yövyimme Skienissä erittäin tunnelmallisessa majatalossa, jota en valitettavasti mitenkään enää löytänyt googlen kartoista. Kenties se on lopettanut...
Matkoilla on aina hyvä tutustua paikallishistoriaan!
Päivän tärkein ateria ennen pitkää pyöräilypäivää.
Ketjuja piti öljytä noin joka toinen päivä kosteuden vuoksi. Kevyin välitykseni 30/28 oli välttävä, kevyemmästä ei olisi ollut haittaa mutta selvisi sitä noinkin.
Metsämansikoita poimimassa isohkon mäen ylittävällä metsätiellä jossain Skienin pohjoispuolella
Samalta vaaralta kuin edellinen, tällä kertaa alamäkeen
Tasaista tietä ei ollut tosiaan missään!
Tankkausta. Ulkolaiset suklaapatukat tulivat tutuiksi retken aikana.
Sadevaatteita saa olla vähän väliä laittamassa päälle ja pois. Sadeviitta osoittautui siinä suhteessa kätevämmäksi. Etenkin housujen vaihtaminen vähän väliä voi olla tuskastuttavaa!
Seikkailureitillä puhjennut tubeless-rengas käytiin autokorjaamolla nostamassa kompuralla paikalleen. Reikä paikattiin ensin "pökäleellä" ja sen jälkeen lopullisesti sisäpuolelta sisäkumipaikalla ja ulkopuolelta silikonilla.
Matkan päänähtävyyksiä, Heddalin keskiaikainen sauvakirkko.
Ensimmäisiä ja viimeisiä auringonsäteitä retken aikana.. Puheet sateisesta heinäkuusta eivät olleet turhanpäiväisiä
Etenkin alkumatkasta jatkuvien sateiden vuoksi varasimme usein vuokramökin viime tingassa illaksi sopivasta kohteesta.
Ei pyöräretkeä ilman laukkuja.
Matkan ensimmäinen kunnon nousu: kohti Gaustatoppenia.
Iloista tunnelmaa ennen raekuuron alkua.
Noin 15min edellisen kuvan jälkeen.
Sää oli huipulla vielä vaihtelevampaa kuin alamailla
Vohvelikahvilassa nautitun vegaanisen keiton jälkeen Gaustatoppen jää taakse.
Laskeudumme Rjukaniin, jossa vietämme hieman sekavan parituntisen. Lopulta päätämme jatkaa matkaa Hardangerviddan ylängölle. Kiirehdimme pian sulkeutuvaan hissikyytiin joka vie meidät ylös satoja nousumetrejä lähes pystysuoraa vuorenrinnettä.
Koliseva vanha hissi oli jännittävä elämys tasamaahan tottuneille maakravuille!
Kysessä on tosiaan Krossobanen, Norjan vanhin kaapelihissi. 5 pyörää ja pyöräilijää mahtui hyvin kyytiin.
Hissikyydinkin jälkeen piti vielä taivaltaa väsyneenä ehkä noin sata nousumetriä jonka jälkeen vielä väsyneempinä etsimme leiripaikkaa avoimelta ja tuuliselta noin 800m korkeudessa sijaitsevalta ylängöltä. Vakavissa tilanteissa ei tule niin valokuvattua joten joudutte kuvittelemaan hämärässä hyörivät lievästi epätoivoiset retkeilijät.
Sopiva leiripaikka kuitenkin löytyi ja aamuaurinko rentoutti väsyneitä retkikuntalaisia.
Turhaa kiirettä ei pidetty
Ylängöllä kulkeva tie palkitsi maisemilla ja rauhallisuudellaan. Tie oli enimmäkseen suljettu moottoriajoneuvoilta.
Jälleen x kertaa kastuttuamme päätimme pitää kokonaisen lepopäivän vuokramökissä. Palautumistoimenpiteet käynnissä.
Palauttavan lepopäivän jälkeen jatkoimme matkaa, jälleen viileässä ilmassa ja sateessa.
Leiriydyimme erikoisen kaupan terassille ja kahvioon melkein pariksi tunniksi. Kauppaan piti kirjautua sisään pankkikortilla ja valvontakameraa seuraava henkilö (joka istui takahuoneessa) vahti ostostelijoita ja opasti kuulutuksin.
Uljaisiin vuoristomaisemiin ei ihan heti kyllästy!
Ylängöllä kulkeva Dagalivägen, korkeus n. 1100 metriä merenpinnasta
Viileys ja jatkuvasti märät kengät eivät paljoa haittaa kun maisemat ovat kohdallaan!
Pikkutien varresta löytynyt leiripaikka ja matkan ensimmäinen (ja viimeinen?) nuotio.
Laavulla hengailua. Melkein kuin kotosuomessa... Aamulla oli mukava pulahtaa jääkylmään jokeen.
Seuraavana päivänä saavumme turistiseen laskettelukeskuskaupunkiin Geiloon. Tunnelmaa epätyydyttävän falafel-aterian jälkeen. Norjan paljon puhuttu korkea hintataso tuntui ehkä eniten ravintoloissa, ei niinkään muualla. Keskivertoa huonompi, selkeästi halvimmista raaka-aineista tehty falafel-ateria maksoi muistaakseni noin 16 euroa. Ja vaihtoehtoja pienemmissä kaupungeissa oli erittäin vähän. Söimmekin lähinnä eväitä.
Geilolainen nähtävyys, maailman suurin potkukelkka. Kirjoittaja vertailun vuoksi.
Leiripaikkaa etsiessä kohtalonomainen ilta-auringon tervehdys vakuutti paikan olevan sovelias.
Leiri pystytettiin joutomaalle Geilon laitamilla.
Seuraavana aamuna teimme ostoksia ja nautimme museopihan kahvilan antimista! Vohvelit ovat jonkinlainen norjalainen kansallisruokalaji.
Vegetaristi valmiina seuraavalle etapille. Matka jatkuu kohti kuuluisaa Rallarvegeniä reportaasin toisessa osassa!